Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perussuomalaisten kokous Jyväskylässä: "Se oli aika turha reissu"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokous Jyväskylässä päätti puolueiden kesäkokousten sarjan.
"Montako vihreätä tarvitaan vaihtamaan lamppu?", aloitti eräs perussuomalainen kansanedustaja stand upinsa Jyväskylässsä tiistai-iltana.

Perussuomalainen eduskuntaryhmä kokoontui kahdeksi päiväksi Jyväskylään kesäkokoukseensa.

Perussuomalaisilla oli tuhannen taalan paikka saada oma viestinsä lävitse, kun jokainen suomalainen valtamedia oli lähettänyt puolueen tilaisuuteen omia toimittajiaan. Sen sijaan, että perussuomalaiset olisivat nostaneet omat vaihtoehtonsa ja haastaneet hallitusta, kuten suurimman oppositiopuolueen kuuluisi toimia, Timo Soinin johtama joukko keskittyi lähinnä nauttimaan kahdesta aurinkoisesta kesäpäivästä.

"Se oli aika turha reissu", eräs kokenut politiikan toimittaja totesi minulle hypätessämme junaan Jyväskylästä. Olimme olleet kaksi päivää perussuomalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Ensimmäisenä kokouspäivänä kansanedustaja Jussi Halla-aholla oli kesäparta. Keskiviikkona aamiaiselle käveli sileäkasvoinen Halla-aho. Harmi, etteivät muut perussuomalaiset olleet ymmärtäneet, että kesälomat on nyt lusittu ja on aika käydä tekemään politiikkaa.

Perussuomalaisten illanvietto oli monin paikoin mielenkiintoinen. Kaksi kansanedustajaa imitoi edesmennyttä SMP:n nokkamiestä Veikko Vennamoa. Jossain vaiheessa erään kansanedustajan eduskunta-avustaja alkoi tivata politiikan toimittajilta, olemmeko me akateemisia tutkijoita. Itse hän kertoi olevansa maailmanluokan tutkija.

Siinä vaiheessa, kun hän alkoi sättiä ja nimitellä meitä, otimme suunnaksi toisen paikan.

En väitä, että kaikki perussuomalaiset olisivat törppöjä. Jokaiseen puolueeseen mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Silti olisi kovin vaikea uskoa, että jonkun muun eduskuntapuolueen avustaja nimittelisi tuolla tavalla toimittajia.

Kävin taannoin Sdp:n ministeriryhmän kesäkokouksessa, samoin kokoomuksen vastaavassa. Sekä Sdp että kokoomus antoivat niissä aihetta kirjoittaa politiikasta.

"Yksi, sillä aikaa muut polttavat pilveä niin kauan, että huone pyörii!", poliisikansanedustaja Ismo Loukela lopetti vitsinsä vihreistä. Perussuomalainen eliitti taputti käsiään villisti ja ilmassa heitettiin yläfemmoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää