Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pantakarhu hyökkäsi tutkijan päälle Keuruulla

Karhun pannoittaminen aiheutti hengenvaarallisen tilanteen keskiviikkoiltana Keuruulla.
Kolmen pannoittajan päälle hyökännyt nuori uroskarhu jouduttiin lopulta ampumaan kuoliaaksi.

Pannoitusta oli Pihlajaveden Väinölässä tekemässä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijamestari ja kaksi paikallista avustajaa. IS:n tietojen mukaan pannoittajat ampuivat nukutusnuolen vaihtaakseen nuoren karhun pannan suurempaan.

Syystä tai toisesta nukutusnuoli ei kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla. Kun pannoittajat lähestyivät koirien kanssa seuraamaansa karhua, he havaitsivat, ettei karhu ollutkaan täysin unessa vaan nosteli päätään.

Karhuun ammuttiin uusi nukutusannos, jolloin karhu kääntyi miehiä kohden. Noin viiden metrin päässä lähimmästä miehestä karhu nousi takajaloilleen ja hyökkäsi kohti.

Hengenvaaraan joutuneet pannoittajat joutuivat pakkotilassa ampumaan karhun kuoliaaksi noin kolmen metrin etäisyydeltä.

Karhun ruho kuuluu valtiolle ja se toimitetaan Elintarviketurvallisuusvirastolle Ouluun tutkimuksia varten. 4–5 vuotiaan uroskarhun paino oli 187 kiloa.

Hyökkäyksen kohteeksi joutuneet RKTL:n tutkijamestari ja paikallinen petoyhdyshenkilö eivät suostu kommentoimaan tapausta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    7. 7

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    10. 10

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää