Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomioja vahvistaa - välitti kohutun Syyria-idean Venäjälle

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (Sd) vahvistaa keskustelunsa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin kanssa, jolla ehkä vältettiin Yhdysvaltain isku Syyriaan.
Norjalaislehti Verdens Gang kertoi tänään, kuinka Pohjoismaiden ulkoministerit keksivät alun perin suunnitelman, jonka mukaan Syyria voisi välttää Yhdysvaltain iskun, jos se luovuttaisi joukkotuhoaseensa ja kemialliset aseensa.

Elokuussa Syyriassa tuhannet ihmiset kuolivat kaasuiskussa, jossa aseena käytettiin todennäköisesti jonkinlaista hermomyrkkyä. 

Tuomioja kertoo, että asiasta on pidetty etenkin Norjan ulkoministerin  Espen Barth Eiden ja Ruotsin ulkoministerin Carl Bildtin kesken hyvin tiivistä yhteydenpitoa.

- Pohjoismaiden ja Baltian maiden videokonferenssissa sovittiin suunnitelmasta ja että olemme yhteydessä Venäjän ulkoministeriin Sergei Lavroviin, Tuomioja kertoo.

- Sovimme, että välitämme hänelle meidän keskustelun ja ajatuksen, että Venäjän tulisi olla YK:n turvaneuvostossa asiasta aloitteellinen, Tuomioja kertoo.

Sekä Eiden että Bildt ottivat yhteyttä Lavroviin, mutta eivät saaneet häntä kiinni, toisin kuin Tuomioja.

Tällä viikolla Lavrov on esittänyt ideaa julkisuudessa omanaan ja aikoo keskustella siitä Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn kanssa.

Tuomioja ei halua spekuloida, minkä takia juuri hän tavoitti Lavrovin eikä kommentoi tarkemmin, minkälainen keskustelu miesten välillä käytiin.
  • Syyrian sota

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    7. 7

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    8. 8

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    9. 9

      Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää