Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Äidin Facebook-vetoomus liikutti - sadat tarjonneet tukea syöpälapsille

Fb-vetoomus
Alun perin kaveripiirille tarkoitettu pyyntö on innostanut satoja ihmisiä auttamaan syöpälapsia. TYKSin lapsipotilaille on muun muassa varattu oma konserttiaitio.
Kun kuusivuotiaan Senni-tytön aivokasvain uusiutui, äiti Sanna Reunanen purki turhautumistaan Facebookiin. Hän pyysi ystäviään "järjestämään jotain kivaa syöpälapsille", mutta hän ei arvannut, kuinka moni tarttuisi ehdotukseen.

- Kirjoitin ihan tavallisen päiväpurnauksen omille Facebook-kavereilleni, ja yksi pyysi, että laittaisin sen julkiseksi. Luulin, että sitä jakaisi muutama ihminen, kertoo Aurassa asuva Reunanen.

Tiistaina kirjoitettu päivitys on jaettu jo yli viisi tuhatta kertaa.

- En ehdi enää edes vastata kaikkiin yhteydenottoihin, joten kaverini on alkanut käydä niitä läpi, Reunanen sanoo.

Turun yliopistollisen sairaalan pikkupotilaille on luvattu muun muassa askartelutarvikkeita, kirjoja, pelejä, taikuriesityksiä ja pizzaa. Muuan 14-vuotias tyttö ehdotti, että hänen teatteriryhmänsä vuosituotto lahjoitettaisiin TYKSin syöpälapsille.

Piristys on tarpeen

Vielä kesällä Reunasen perheessä luultiin, että taistelu olisi ohi.

Senni leikattiin vuonna 2011, ja tänä syksynä hänen oli tarkoitus päästä eristyksestä ja mennä esikouluun.

- Piti päästä kiinni normaaliin elämään. Juhannusviikolla kasvain oli kuitenkin uusinut ja levinnyt selkään, Reunanen kertoo.

Senni katsoi elokuvan heti. Kyllä hän oli taas onnellinen, kun tuli kaikkea uutta.

Syöpäosastolla aika on usein käynyt pitkäksi, joten pienikin piristys on kipeästi tarpeen.

Eilen sairaalan lasten iloksi tuli ensimmäinen lahjoituspaketti, joka sisälsi PlayStation-pelejä ja Rölli-elokuvan.

- Senni katsoi elokuvan heti. Kyllä hän oli taas onnellinen, kun tuli kaikkea uutta, Reunanen sanoo.

Seuraavana tavoitteena on päästä keskiviikkona järjestettävään Elämä Lapselle -konserttiin. Sinne TYKSin syöpälapset ovat saaneet niin ikään Facebookin kautta oman aition – ilman sitä konserttireissu jäisi tekemättä infektioriskin vuoksi.

Konsertissa esiintyvät Sennin suosikit Robin ja Cheek.

- Ehdimme käydä Robinin keikalla vähän ennen kuin syövän uusiutuminen löydettiin. Silloin Senni ei ollut vielä pyörätuolissa, ja pystyi tanssimaan ja menemään muiden mukana, äiti kertoo.

Kaikki ideat hyödynnetään

Vaikka avuntarjousten määrä on ollut valtava, ideoita ja lahjoituksia otetaan edelleen vastaan. Suoraan sairaalaan yhteyttä ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä puheluihin vastaaminen vie aikaa lasten hoitamiselta.

Syöpälasten perhekerho SYKERÖssä toimiva Reunanen kertoo, että yhdistys koettaa hyödyntää kaikki ideat jossain vaiheessa.

- Muut voivat myös ottaa mallia ja viedä lahjoituksia omaan sairaalaansa, Reunanen ehdottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

    4. 4

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    5. 5

      Lopettaako myös Lewis Hamilton?

    6. 6

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    7. 7

      Tässäkö on Rosbergin korvaaja? Julkaisi heti vihjailevan viestin

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    10. 10

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    8. 8

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    9. 9

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

    4. 4

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    5. 5

      Lopettaako myös Lewis Hamilton?

    6. Näytä lisää