Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lompakkotesti paljastaa: suomalaiset ovat maailman rehellisin kansa

Ikä, varallisuus tai sukupuoli eivät vaikuta rehellisyyteen.
Suomalaiset ovat maailman rehellisintä väkeä, kertoo Valittujen Palojen ja sen kansainvälisten Reader’s Digest –sisarlehtien toteuttama laaja testi.

Testi toteutettiin suurkaupungeissa 16 maassa ja neljällä mantereella.
Helsingissä pudotetuista 12 lompakosta palautettiin peräti 11.

Kakkossijalle rehellisyysvertailussa nousi Intia jaetun kolmossijan mennessä Unkariin ja Yhdysvaltoihin. Heikoimman arvosanan rehellisyydestä sai Portugali.

Valittujen Palojen toimittajat pudottivat 192 lompakkoa Euroopan kaupunkeihin, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan. Jokainen lompakko sisälsi puhelinnumeron, perhevalokuvan, kuponkeja, käyntikortteja ja noin 40 euron verran käteistä.

Lompakkoja jätettiin puistoihin sekä ostoskeskusten ja jalkakäytävien läheisyyteen. Sen jälkeen seurattiin, miten ihmiset toimivat.

Rikkaus ei taannut rehellisyyttä

Tutkimuksestä kävi ilmi yllättäviä seikkoja, esimerkiksi se, ettei suhteellinen vauraus takaa rehellisyyttä.

Moskovassa palautettiin seitsemän kahdestatoista lompakosta, mutta vain neljä lompakkoa annettiin takaisin rikkaammassa Zurichissa.

Myöskään ikä ei kertonut rehellisyydestä. Sekä vanhat että nuoret palauttivat ja anastivat lompakkoja jokaisessa 16 maassa.

Myöskään sukupuoli ei ollut rehellisyyttä määräävä tekijä. Miehet ja naiset olivat ennalta arvaamattomia, vaikkakin naiset pistivät silmään kahdessa kaupungissa – eri syistä.

Varsovassa kaikki lompakkojen anastajat olivat naisia, kun taas Ljubljanassa naiset antoivat takaisin viisi kuudesta palautetusta lompakosta.

Rehellisyysasteikko:
(palautettuja lompakoita/pudotetut lompakot)
  • Suomi, Helsinki 11/12
  • Intia, Mumbai 9/12
  • Unkari, Budapest 8/12
  • Yhdysvallat, New York 8/12
  • Venäjä, Moskova 7/12
  • Alankomaat, Amsterdam 7/12
  • Saksa, Berliini 6/12
  • Slovenia, Ljubljana 6/12
  • Englanti, Lontoo 5/12
  • Puola, Varsova 5/12
  • Romania, Bukarest 4/12
  • Brasilia, Rio de Janeiro 4/12
  • Sveitsi, Zürich 4/12
  • Tšekki, Praha 3/12
  • Espanja, Madrid 2/12
  • Portugali, Lissabon 1/12

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    7. 7

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    10. 10

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää