Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Terveydenhoitaja syyttää ajojahdista - epäillään perheen tietojen laittomasta katsomisesta

Kiistää syytteet
Länsisuomalaisen terveydenhoitajan epäillään katsoneen luvatta länsisuomalaisen perheen potilastietoja. Terveydenhoitajalle luettiin maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Haastehakemuksen mukaan terveydenhoitaja syyllistyi rikokseen vuoden 2008 maaliskuun ja vuoden 2010 toukokuun välisenä aikana.

Terveydenhoitaja työskenteli epäillyn rikoksen tekoaikaan neuvolassa.

Hänen ja samalta paikkakunnalta olevan perheen välinen asiakkuus päättyi vuoden 2008 keväällä, kun perhe halusi vaihtaa neuvolaa.

Terveydenhoitaja haki ja selasi perheen tietoja potilastietojärjestelmästä kuitenkin vielä tämän jälkeen, vaikka hoitosuhde oli päättynyt.

Terveydenhoitaja kiisti oikeudessa syytteen ja vaati sen hylkäämistä. Hänen mielestään kyseessä on ajojahti.

– En tajua ollenkaan, mistä tässä on kysymys, terveydenhoitaja puolustautui oikeudessa.

Terveydenhoitajan mukaan tietojen katsominen liittyi osaksi neuvolan vaihtamisesta johtuviin käytännön toimiin. Hänen mukaansa osa tietojen hausta ja selaamisesta selittyy sillä, että joku muu henkilökuntaan kuuluvista on pyytänyt häntä katsomaan perheen tietoja.

Hän arveli myös, että joku henkilökunnasta on katsonut itse hänen koneeltaan ja hänen tunnuksillaan perheen tietoja.

Syyttäjä ei pitänyt terveydenhoitajan selityksiä potilastietojen katselusta uskottavina.

Terveydenhoitaja on saanut perheen potilastietojen katsomisesta jo varoituksen kotikunnaltaan. Syyttäjä vaatii hänelle nyt virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistusta. Oikeus antaa päätöksen jutussa myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää