Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IS seurasi Auerin vanhempien kuulemista livenä: "Emme ole enää missään väleissä pojan perheeseen"

Ulvilan murhan oikeuskäsittely on käyty aamusta lähtien Satakunnan käräjäoikeudessa. Käräjillä Anneli Auerin vanhemmat puhuivat tyttärensä syyttömyyden puolesta.
Käräjät alkoivat kello 9.30.

Murhasta syytetty Anneli Auer kuunteli päivällä ilmeettömänä, kun syyttäjä luki asiantuntijoiden lausuntoja. Asiantuntijan mukaan lapset eivät ole uskaltaneet kertoa totuutta tapahtumista, sillä he ovat pelänneet.

Anneli Aueria kuullaan perjantaina käräjillä.

Aamupäivällä oikeus kuuli todistajina Auerin vanhempia. Nämä puolustivat tytärtään.

Anneli Auerin isä kimpaantui kerran syyttäjälle: "Tää on näitä vääntämisiä."

Isä kertoi aiemmin, miten lapset alkoivat jossain vaiheessa kertoilla satuja. Isän mukaan lapset muuttuivat hänen poikansa luona.

– Emme ole enää missään väleissä pojan perheeseen, isä kertoi.

Aiemmin käräjillä kuultiin Anneli Auerin äitiä. Äidin mukaan "Anneli suri Jukan kuolemaa paljon."

– En ole nähnyt, että Anneli ja Jukka olisivat mustasukkaisia toisilleen.

Oikeudesta poistuessaan Anneli Auerin äiti laski käden tyttärensä olkapäälle.

Ilta-Sanomat seurasi istuntoa aamupäivällä ja raportoi tapahtumista suoraan käräjäsalista. Alla olevassa ruudussa näkyvä seuranta on nyt päättynyt tältä päivältä, koska oikeuden istunto jatkuu suljetuin ovin.

Tunnelma oikeustalolla oli keskiviikkona varsin kiihkeä. Syyttäjäpuoli kyseenalaisti voimakkaasti psykologi Katariina Finnilän lausunnon, joka koski Auerin vanhimman lapsen kertomusta 2011.

Finnilä pitää lapsen kertomusta luotettavana. Todistajana esiintynyt psykologi oudoksuikin syyttäjän tyyliä "ottaa lausunnosta yksi sieltä ja toinen täältä ja yhdistellä niitä toisiinsa".

Nuorimpien lasten kertomuksia Finnilä pitää epäluotettavina.

Perjantaina oikeus kuulee Anneli Aueria ja kahta todistajaa. Maanantai on varapäivä ja loppulausuntojen vuoro on tiistaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    7. 7

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää