Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Varasto paloi Torniossa - pelastusviranomainen epäilee tuhopolttoa

Tornio
Palopaikalla räjähteli useita kertoja sammutustöiden aikana.
Helläläntiellä Torniossa sijaitseva ulkovarastorakennus tuhoutui räjähdysmäisessä tulipalossa lauantain vastaisena yönä.

Lapin pelastuslaitos sai tiedon palosta puoli kahden jälkeen aamuyöllä. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua kohteeseen varastossa tapahtui useita voimakkaita räjähdyksiä, jotka aiheuttivat vaaraa sammutustöihin osallistuneille viranomaisille.

Paikalla räjähti useita kertoja.

Päivystävä palomestari Ari Soppela kertoo, että varastossa oli suurikokoinen säiliö, josta pumpataan polttoainetta työkoneisiin.

- Tulipalo aiheutti paineiden purkautumisen säiliöstä ja liekit kohosivat useiden metrien korkeuteen.

Lisäksi rakennuksessa tapahtui myös muita räjähdyksiä, joiden Soppela arvioi olevan kuumenneiden kaasupullojen aiheuttamia.

- Aivan palon alkuvaiheessa paikalla räjähti useita kertoja.

Asumattoman talon, noin 30 neliömetrin kokoinen ulkovarastorakennus oli sähköittämätön. Soppela arveleekin paloa tahallaan sytytetyksi.

- Tässä vaiheessa en osaa oikein muutakaan syytä palolle keksiä.

Päivystävä palomestari kertoo, että palon syttymissyyn tutkinta siirtyy seuraavaksi poliisin harteille.

Liekit kohosivat useiden metrien korkeuteen.

Palopaikka eristettiin, eikä henkilövahinkoja aiheutunut vaarallisesta tilanteesta huolimatta.

- Poliisit olivat palon alkuvaiheessa aika lähellä rakennusta ja kertoivat selvästi tunteneen räjähdysten aiheuttaman lämpöaallon, Soppela kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. 6

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. Näytä lisää