Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

"Normaalioloissa 110 litraa olutta riittää vähän yli kuukaudeksi"

viinaralli
Ehdotus viinarallin pikataipaleiden hidastamiseksi on saanut aikaan paljon keskustelua Ilta-Sanomien lukijoiden parissa.
Yhtenä keinona tuonnin hillitsemiseksi on EU-lainsäädännön mukaisten ohjetasojen lisääminen lakiin. Tullissa pitäisi sen jälkeen pystyä osoittamaan, että yli 10 litran lasti väkeviä tai yli 110 litran olutlasti tulee omaan käyttöön.

Edelleen on kuitenkin epäselvää, millaista näyttöä omasta käytöstä ja alkoholin kulutuksesta pitäisi tullille esittää.

Lauantain Savon Sanomien mukaan täysi-ikäiset suomalaiset käyttävät viinaostoksiin vuodessa keskimäärin yli 1 000 euroa vuodessa. Tuossa luvussa tuonti ulkomailta ei ole mukana.

Mielenkiintoinen on myös THL:n tilasto siitä, missä päin Suomea juodaan erityisen humalahakuisesti. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla miehistä yli 30 prosenttia juo humalahakuisesti. Naisten kohdalla tilastosta erottuvat Uusimaa ja Varsinais-Suomi, joissa noin 10 prosenttia naisista juo humalaa hakeakseen.

Onko sitten yli 10 litran viinapaketti ja yli 110 litran olutostos Tallinnasta paljon vai vähän? Muun muassa näin lukijat ovat kommentoineet.

"Kaveripariskunta juo arkisin litran viinaa per ilta, perjantaina ja lauantaina saattaa mennä 4 litraa yhteensä. Eli noin 9 litraa per viikko. Ja molemmat käy töissä. Laskekaa siitä vuosikulutus. Ja ei krapulapäiviä, vaan viinaa joka päivä."
Toimii

"No eipä siinä paljoa selittelemistä tarvitse, kun normaalioloissa tuo 110 litraa olutta riittäisi hieman reilun kuukauden. Ja ihan omaan käyttööni. Todisteita voi tullimies tarvittaessa kysellä lähikaupasta ja -pubista."
KooPee

"Väkevät viinat 1 litra viikossa, 52 litraa vuodessa. Käyn kerran vuodessa Virossa. Tämän laskuopin perusteella voisin tuoda 52 litraa kerralla. (tekee vain lasillisen paivassa). Samalla laskutavalla, myös olut, mutta saunomismäärien perusteella."
joo joo

"Joka päivä mäyris on 3,5 koria viikossa, eli 84 purkkia. 28 litraa. Kuukauden oluet."
Pupu Tau

"14 koria eli tiukasti yli 110 litraa. Meillä menee tuollainen määrä ainakin kolme kertaa kesäjuhlissa joka kesä. Riittääkö, että sanoo tullimiehelle, että sorry nyt vaan, mutta meidän tyyliin ei sovi, että vieraat kantaa omia juomia mukanaan, vaikka se ehkä teidän prolejuhlissa onkin ihan normia."
Paavo Pesusieni

"110 litraa bisseähän saa tuoda. Ei sitä tarvitse perustella.
Vielä 1970-luvulla piti perustella Alkossa johtajalle jos halusi ostaa yli kaksi litraa väkeviä. Enomies halusi korin kossua, perusteli että hänellä on kesäloma. Se riitti."
Kaverin poika

"Mitenkä sen nyt pystyy perustelemaan muuten kuin sanomalla, että itse juon? Ja kun se ei tullille enää jatkossa kelpaa, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnolliset tullimiehet voivat päättää paljonko saa tuoda. Jos tullimiehet sanovat, että yksi ihminen ei voi itse juoda enempää kuin litran väkeviä ja kaksi litraa mietoja alkoholijuomia, niin se on sitten niin. Mikään näyttö kun ei tullille kelpaa. Eli taas tässäkin kohtaa eu-direktiivit mitätöidään niin kuin Suomessa tapana on. Kansalaisille ei saa olla mitään etua eu-jäsenyydestä. Riittää kun herroille on kallispalkkaisia eu-virkoja."
Palstatil. pka. evp.

"Olutta käytän kylpemiseen, punaviinillä tiskaan astiat, samppanjalla kastelen kukat ja kirkas viina on auton pesua varten."
Simo

"110 litraa olutta ei ole kuin vajaat 14 laatikollista. Jos juot 12 tölkkiä olutta viikossa tuo määrä kestää 28 viikkoa eli puoli vuotta.
Itse ainakin juon useamman oluen viikossa joten 12 laatikollista menee parissa kuukaudessa helposti.
Kyse kuitenkin mielestäni aika vähäisestä määrästä."
alkkis

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää