Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusi Kirja: Mannerheim tyri ennen suurhyökkäystä

Marsalkka Mannerheimin vastuulla on, että Suomen päämaja oli kyvytön tekemään päteviä tilannearvioita, eikä ajanut läpi riittäviä puolustuksen tehostustoimia vuoden 1944 alkupuolella.
Näin arvioi valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visuri uudessa kirjassa Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo).

Väärät tilannearviot johtivat siihen, että Suomi koki suuria tappiota Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksessä. Visurin mukaan Mannerheim halusi vahvistaa mieluummin Aunuksen ja Vienan puolustusmahdollisuuksia kuin vahvistaa Kannaksen puolustusta.

Mannerheim selitti hallituksen sisäpiirille, että Itä-Karjala kannattaisi pitää suomalaisten hallussa panttina mahdollisia rauhanneuvotteluja varten. Presidentti Risto Ryti oli samaa mieltä.

Visurin mukaan tämä johti siihen, että Itä-Karjalasta muodostui loukko, johon valtaosa armeijasta oli sidottu. Karjalan Kannaksen ”pääovi” taas oli auki. Visurin mielestä 70 vuoden mittainen tutkimus päämajan toimista jättää edelleen liikaa kysymyksiä ja jatkotutkimusta tarvittaisiin.

Visurin mielestä vanhan marsalkan hermot kuitenkin pitivät, kun kriisi iski päälle. Hänen johdollaan rintama saatiin vakautettua. Hän pystyi iästään huolimatta työskentelemään pitkiä päiviä ja ”antamaan nopeiden tilannemuutosten vaatimia käskyjä”.

Visurin mielestä Saksan apu, joka taattiin Ribbentropp-sopimuksella, kannatti ottaa vastaan. Sen hintana oli Rytin antama lupaus, että Suomi ei neuvottele Neuvostoliiton kanssa rauhasta ilman Saksan suostumusta. Tämä johti pian Rytin eroon ja myöhemmin tuomitsemiseen sotasyyllisenä vankilaan. Visurin mielestä Saksan apu esti rintaman romahtamisen ratkaisevalla hetkellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. Näytä lisää