Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miesystävä: Hautala haluttiin pois tieltä

Erokohu
Venäläisen Andrei Nekrasovin mukaan Heidi Hautala selviää kyllä, mutta eroprosessi paljasti jotain raadollista Suomen ja Venäjän intresseistä.
Elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov on avoimen pahoillaan siitä, että hänen naisystävänsä Heidi Hautala joutui eroamaan kehitysministerin paikalta.

Nekrasov ei kuitenkaan ole huolissaan Hautalan puolesta, vaan koko Suomen.

- Heidi selviää tästä. Mutta Suomi kokonaisuudessaan menetti jotain, Nekrasov sanoo Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa.

IS haastatteli Nekrasovia sähköpostitse, sillä Kremlin kriitikkona tunnetuksi tullut elokuvaohjaaja on kiireinen tälläkin viikolla. Hän lensi sunnuntaina Berliinistä Lontooseen, jossa hänellä on uuden filmin kuvauksia ainakin tiistaihin asti.

Nekrasovin mukaan Suomen poliittinen elämä menetti Hautalan erossa paljon, vaikka toisaalta ero varmisti muodollisesti politiikan korkeiden ihanteiden toteutumisen.

- Se oli kaikki muodollista, minun mielestäni. Mutta jos puhutaan syvällisemmältä kannalta, niin Heidi on poliitikko, joka on äärimmäisen taitava rakentamaan siltoja taloudellisten intressien, luonnonsuojelun ja eettisten vaatimusten välille. Sellainen kyky on ratkaisevaa nykyajan demokratian tulevaisuudelle, Nekrasov uskoo.

Erikoisinta Nekrasovin mukaan on, että Hautala joutui eroamaan, vaikka hän ei tavoitellut mitään hyötyä itselleen.

- Politiikassa pienikin virhe voi maksaa tietenkin paljon, mutta aina pitäisi kysyä, oliko tässä hänellä jotain itsekästä motiivia. Vastaus on ehdottomasti: ei yhtään minkäänlaista. Ja ihmiset tulevat huomaamaan sen, Nekrasov vakuuttaa.

Nekrasov sanoo, ettei hän voi osoittaa mitään selkeää syy-seuraussuhdetta, mutta hänellä on silti omat epäilyksensä Hautalan eroprosessin taustalla vaikuttaneista voimista. Ne liittyvät Arkitiksen valloittamiseen.

- Se on selvää, että Suomen ja Venäjän rajalla yhdistyvät taloudelliset ja poliittiset intressit, jotka kannattavat aggressiivista ja häikäilemätöntä ryntäystä Arktikselle. Joidenkin henkilöiden on täytynyt uskoa, että heidän mahdollisuutensa ovat paremmat, jos Heidi ei ole heidän tiellään, Nekrasov muotoilee.

Nekrasovin mukaan Venäjän hallitus ja myös suurin osa Venäjän kansasta näkee Arktiksen öljy- ja kaasurikkaat pohjoiset alueet nykyhetken tärkeimpänä strategisena kohteena.

- He ovat valmiit taistelemaan Arktiksesta kaikilla mahdollisilla rintamilla, ja jopa vaikuttamaan poliittisesti Suomen sisällä, Nekrasov lataa.

Tästä ajatuskuviosta seuraisi se, että Venäjä tekee nyt kaikkensa hyödyntääkseen myös suomalaista merenkulkuosaamista omaan öljyvalloitukseensa Arktiksella, sillä Venäjän oma teollisuus ja tietotaito laahaavat yhä tältäkin osin jäljessä.

- Joku voisi tietenkin sanoa, että olisi Suomen intressien mukaista saada sopimus Gazpromin kanssa. Mutta minun vaatimaton mielipiteeni on, että Suomen etujen mukaista olisi vieläkin enemmän tasapainottaa taloudelliset edut yhteen demokratian, ihmisoikeuksien ja ekologian kanssa. Heidi Hautala on henkilö, joka ajoi syvällisesti, rehellisesti ja tehokkaasti tätä mallia, Nekrasov sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää