Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkija arvelee: Tämän vuoksi metsähiiret hyökkäävät

Metsäeläintieteen professori Heikki Henttosta metsähiiren hyökkäys askarruttaa.
Viime lauantaina metsähiiri kiipesi vauvan vaunuihin Hyvinkään Veikkarissa ja puri niissä ollutta 7 kuukautta vanhaa poikavauvaa kasvoihin.

Vauvan poskessa oli tuttipullon pohjan laajuisella alueella viisi puremareikää.

Perheessä on tapauksen jälkeen aloitettu hiirten tehopyynti kolmella loukulla. Viisi pikkujyrsijää on jäänyt suklaan ja juuston himossa kiikkiin.

- En ole ikinä kuulut aikaisemmin metsähiiren tekevän tuollaista, ja olen sentään näitä hommia tehnyt neljäkymmentä vuotta, Henttonen päivittelee.

Henttosen mukaan pyydystetystä jyrsijöistä otetussa kuvassa todella näkyy ainakin kaksi metsähiirtä.

- Jos äiti on nähnyt otuksella pitkän hännän, niin kyllä se silloin on metsähiiri ollut, hän vahvistaa.

Metsämyyrien ja varsinkin rottien kanssa vastaavia tilanteita on tullut vastaan silloin tällöin. Henttonen epäilee hiiren kiivenneen vaunuihin ruoan perässä.

- Lapsen kasvoissa on voinut olla ruuanjäämiä tai tähän aikaan vuodesta jotain kasvovoidettakin, joka on houkutellut hiiren puraisemaan, hän pohtii.

Henttonen muistuttaa, että useimmat eläimet maistavat asioita puremalla.

- Se voi olla toisaalta ihan vahinkokin. Hiiri on voinut kiivetä vaunuihin, lapsi kääntyä, hiiri säikähtää ja napata kiinni. Useampi purema ei toisaalta tue tätä teoriaa. Henttonen ei silti usko, että hiiri on tarkoituksella hyökännyt lapsen kimppuun.

- Kesäaikana metsähiiri syö kaikenlaisia hyönteisiä, mutta lähinnä ne elävät siemenillä ja muulla kasvisravinnolla, Henttonen sanoo.

- Metsähiirelle on tähän aikaan vuodesta tyypillistä se, että pakkasten tullen se siirtyy esimerkiksi ulkorakennuksiin. Maaseudulla asuville keittiöstäkin löytyvät hiiret ovat tuttu ilmiö.

Henttosen mukaan lastenvaunuihin kiipeäminen on metsähiirelle helppo tehtävä.

- Lintuharrastajat ovat löytäneet niitä kolmen metrin korkeudelta linnunpöntöistä. Ketterä otus, hän kuvailee.

Myyräkuumetta metsähiiri ei levitä, mutta pureman saaneen kannattaa Henttosen mukaan varmistaa, että lapsen jäykkäkouristusrokotus on voimassa.

- Hiiret voivat levittää joitain viruksiakin. Kannattaa tarkkailla oireita, tulehtuuko puremajälki jälkeenpäin, hän neuvoo.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. Näytä lisää