Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusi kehitysministeri Pekka Haavisto: Näin aion välttää karikot

Heidi Hautalan tilalle nimitetty uusi kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr) kommentoi tiedotustilaisuudessaan sitä, minkä hän ajatteli koituneen Hautalan ministeriuran loppumiseksi ja miten hän aikoo välttää vastaavat karikot omalla ministeriurallaan.
- Tiedotuskatkoja ja muistikatkoja siitä, mitä on tapahtunut puolitoista vuotta sitten. Ministeri kantaa vastuun, Haavisto kommentoi Hautalan kohtaloa.

- Olen tottunut käyttämään valtaa virkamiesten kautta. Läksy, jonka itse opin ympäristöministerinä ja kehitysyhteistyöstä vastaavana ministerinä oli, että jos koneisto ei lähde tukemaan jotakin ajatusta, kannattaa katsoa peiliin, Haavisto kommentoi sitä, miten aikoo välttää oman ministeriuransa karikot.

Haavistolta myös kysyttiin, onko hän teettänyt pimeitä töitä tai käyttänyt harmaan talouden työvoimaa ja Haavisto vakuutti, ettei näin ole käynyt. Haavistolta kysyttiin myös valtionyhtiöiden johtajien palkoista ja siitä, mitkä olisivat kohtuulliset palkat valtionyhtiöiden johtajille. Haavisto ei halunnut antaa tarkkoja numeroarvioita valtionyhtiöiden johtajien sopivista palkoista, mutta hän totesi palkoissa olevan laajemman yhteiskunnallisen keskustelun paikka.

- On hyvä, jos valtionyhtiöiden johtajat näyttävät muille esimerkkiä kohtuullisessa palkkauksessa. Samaan aikaan pitää muistaa, että johtajat kilpailevat samassa kategoriassa kuin muut suurten yhtiöiden johtajat palkkauksessa. Tasapaino pitää löytyä, Haavisto sanoi.

Haavisto kuitenkin vakuutti, että valtionyhtiöiden johdon palkkaukseen tullaan puuttumaan.

- Johdon palkat ovat olleet keskusteluissa mukana ja niihin tullaan puuttumaan, Haavisto vakuutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. 6

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    7. 7

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. Näytä lisää