Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katainen: "Tarkoitus ei ollut tehdä vilunkia"

Kohuselvitys
Valtioneuvosto hyväksyi tänään keskiviikkona hallituksen tulevaisuusselonteon, joka on herättänyt kohua. Jyrki Katainen joutui selvittämään yhä yli miljoonan euron tilaustaan.
Tulevaisuusselvitystä oli tekemässä filosofi Pekka Himanen, jolta tilattiin kilpailuttamatta 700 000 eurolla tulevaisuustutkimus.

Kaiken kaikkiaan valtioneuvoston tulevaisuusselonteolle tulee hintaa yli miljoona euroa. Himasen palkkio on suurin menoerä.

Alustuspuheessaan luottamuksesta ja läpinäkyvyydestä puhuneelta Kataiselta kysyttiin, rapauttaako Himasen tutkimukseen liittyneet selkkaukset ihmisten kokemaa luottamusta itse tutkimusta kohtaan.

- Asiat on käyty läpi ja selvitetty ja jokainen tietää totuuden, valtioneuvoston kanslian menettelystä oikeuskanslerin moitteet saanut Katainen sanoi.

Asiat on käyty läpi ja selvitetty ja jokainen tietää totuuden.

- Ei ollut tarkoitus tehdä vilunkia, hän lisäsi.

Katainen myös muistutti, että kilpailutta jättämisen loppuprosessit on nyt selvitetty.

- Olen pahoillani, ja jatkossa on syytä selvittää entistä tarkemmin kilpailutukseen liittyvät taustat.

Katainen kuitenkin painotti olleensa avoin ja kertoneensa Himasen tutkimuksesta ja muutamia vuosia sitten, jolloin aihe ei kiinnostanut mediaa.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että selonteossa on käytetty useita asiatuntijoita ja Himasen 700 000 euron tutkimus muodostaa suurimman osan selontekoon käytetystä rahamäärästä.

Tutkimusta on kritisoitu muun muassa siitä, ettei sitä kilpailutettu. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on arvioinut, että tutkimus olisi ollut perusteltua kilpailuttaa.

Katso koko selonteko tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Obama pitää viimeisen tiedotustilaisuutensa – IS seuraa hetki hetkeltä

    10. 10

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää