Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vangin sellistä löytyi alaston nainen

Yllätys
Päihdetarkastusta tekemässä olleet vartijat yllättyivät totaalisesti.
Luvaton vierailu paljastui Ojoisten avovankilassa Hämeenlinnassa 13. lokakuuta. Vartijat olivat tekemässä puhalluskokeita päihteiden paljastamiseksi, kun he havaitsivat yhden vangin peiton alla jotakin outoa.

Nainen oli löydettäessä alaston. Huhujen mukaan hänellä olisi ollut mukanaan ruoska ja muita domina-varusteita.

Vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen vahvistaa tapahtuneen IS:lle. Hänen mukaansa tapaus on hyvin poikkeuksellinen.

Vankilasta löytynyt nainen oli aikaisemmin päivällä ollut tapaamassa vankia ja poistunut, mutta päätynyt jollakin keinolla takaisin kiven sisään. Kello yhdeksän ja kymmenen välillä tehdyn iltakierron aikana vartijat eivät huomanneet mitään.

Tammi-Moilasen mukaan kyseinen osasto on hyvin avoin. Vankien liikkeistä pidetään kirjaa sähköisen pantavalvonnan avulla. Vaikka tiukkaa vartiointia ei ole, tehdään vankilassa säännöllisiä tarkastuksia järjestyksen ylläpitämiseksi.

- Päätelmä on, että tämä henkilö ja vanki ovat sopineet asiasta. Nainen on tullut jostakin metsikön suojista ja vanki on auttanut hänet sisään ikkunasta tai ovesta, Tammi-Moilanen kertoo.

Nainen on tullut jostakin metsikön suojista ja vanki on auttanut hänet sisään ikkunasta tai ovesta.

Tammi-Moilanen kertoo, että vankilaviranomaiset keskittyvät avovankilassa lähinnä siihen, että vangit ovat siellä missä heidän pitääkin olla. Ulkopuolisten pääsyä vankilaan ei niinkään ole pyritty estämään.

- Ei se toki mahdotonta ole, jos vanki auttaa.

Nainen poistettiin vankilasta ja rikosseuraamuslaitos aikoo tutkia tapauksen.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    7. 7

      Testaa, miten sinkku olet!

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    10. 10

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Näin Mika Salo perustelee, miksi Mercedeksen kuljettajavalinta pitäisi olla selviö: ”Ottaisin ilman muuta Bottaksen”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää