Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Dobermanni hyökkäsi kahden lapsen kimppuun Mikkelissä

Avoimesta ovesta karannut dobermanni retuutti 7-vuotiasta tyttöä ja poikaa Mikkelissä niin, että lapsista toinen sairaalaan.
Dobermanni-rotuinen koira livahti omistajansa huomaamatta rivitaloasunnon avoimesta ovesta ulos puoli kymmenen aikaan aamulla Mikkelin Tupalassa.

Koira lähti painelemaan omakotialueella Lehtolankatua pitkin ja kohtasi matkallaan kaksi ekaluokkalaista lasta. Syystä tai toisesta isokokoinen koira kävi lasten kimppuun.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo.

Lapsi sai verinaarmuja

Ensin se kaatoi maahan 7-vuotiaan tytön. Lapsella oli selässään reppu, johon koira kävi hampaineen kiinni. Sen jälkeen se kävi kiinni tytön seurassa olleen 7-vuotiaan pojan vaatteisiin. Poika sai koiran hampaissa selkäänsä verinaarmuja.

- Hän joutui menemään keskussairaalan ensiapuun tarkastuttamaan vammansa, kertoo rikosylikonstaapeli Ismo Venäläinen IS:lle.

Ei tiedetä, miksi koira hyökkäsi juuri näiden lasten kimppuun

Samassa naapurustossa asuva perheenisä näki dobermannin käyvän lasten kimppuun ja riensi apuun. Hän sai ison koiran irti lapsista. Koiran omistajan luona kyläilemässä ollut tuttava havaitsi koiran puuttumisen ensimmäisenä ja saapui paikalle. Hän piti koiraa kiinni siihen asti, että poliisipartio saapui.

Poliisi jututtaa koiran omistajaa

- Syytä ei tiedetä, miksi koira hyökkäsi juuri näiden lasten kimppuun, Venäläinen sanoo.

Hänen mukaansa koiran omistaja on ollut tapauksen selvittämisessä yhteistyöhaluinen. Poliisi jututtaa koiran omistajaa ja lapsia perjantaina.

- Tässä pitää antaa lapsille ja heidän perheilleen hetki aikaa huokaista, Venäläinen kertoi torstaina.

Tässä vaiheessa Etelä-Savon poliisi tutkii asiaa järjestysrikkomuksena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    10. 10

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    11. Näytä lisää

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää