Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jenna Lepomäen surmaajan äidille 8kk vankeutta

Jenna Lepomäen taposta tuomitun Joona Hasselqvistin äiti sai 8 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen talousrikoksista.
Se muutettiin 200:n tunnin yhdyskuntapalveluksi.

Tampereella kahvilayritystä pyörittänyt nainen nosti yhtiön tililtä lähes 80 000 euroa perheen omiin menoihin. Lisäksi firman kirjanpito jäi tekemättä.

Yritystä johtanut nainen siirsi ennen firman konkurssia yhtiön kaksi autoa aviomiehensä nimiin. Tästä syystä aviomies sai pienet sakot.

Viime vuoden elokuussa aviopari tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin Jenna Lepomäen surmajutun oikeuskäsittelyssä. Pariskunta tuomittiin muun muassa törkeistä huumausainerikoksista sekä petoksista.

Joona Hasselqvistin äiti sai tuolloin 1 vuoden 8 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, ja isäpuoli 2 vuotta 9 kukautta vankeutta.

Turun hovioikeus lievensi isäpuolen tuomion 1 vuoden 9 kuukauden ehdolliseksi samassa käsittelyssä, jossa Jenna Lepomäen surmaan osallisten tuomiota lievennettiin.

Joona Hasselqvistin äiti ja isäpuoli pyörittivät Espanjassa suuren luokan huumebisnestä. Se koitui tavallaan Jenna Lepomäen kohtaloksi.

Jenna Lepomäki kohtasi tiensä pään, kun Joona Hasselqvist alkoi kuulustella häntä siitä, mitä hän on kertonut Espanjan poliisille perheen huumekuvioista.

Lepomäkeä kovistellut Hasselqvist surmasi tytön kolmella puukoniskulla ja kuristamalla. Turun hovioikeuden enemmistö piti tekoa tappona, mutta asia saattaa vielä siirtyä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.
 
Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  5. 5

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  6. 6

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  8. 8

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  5. 5

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  6. Näytä lisää