Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi sai moitteet Harri Olli -nimen käytöstä

Tiedotus
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut Päijät-Hämeen poliisille moitteet mäkihyppääjä Harri Ollin tekemisiä koskevasta tiedottamisesta.
Poliisi tiedotti viime vuoden lokakuussa, että Harri Olli on otettu kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä haitanteosta viranomaiselle.

Tiedotteessa oli mainittu Harri Olli nimeltä.

Muutamaa päivää myöhemmin poliisi tiedotti, että Harri Olli on otettu kiinni auton luovuttamisesta juopuneelle henkilölle. 20-vuotiaan naisen kuljettama auto suistui tieltä ja törmäsi valaisinpylvääseen.

Harri Ollin nimi mainittiin tässäkin tiedotteessa.

Tamperelainen lakimies teki eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Harri Ollin nimen julkistamisesta. Lakimiehen mukaan rikosten törkeysaste tai muukaan syy ei edellyttänyt nimen julkistamista.

Päijät-Hämeen poliisi perusteli Ollin nimen julkistamista sillä seikalla, että kumpikin rikosepäily oli jo tullut yhden lehtimiehen tietoon. Toimittaja oli kysellyt poliisilta tapauksista.

Päijät-Hämeen poliisilaitoksen kaksi komisariota syyllistyi virheelliseen menettelyyn.

Poliisi perusteli nimen julkistamista median tasapuolisella kohtelulla. Poliisin mukaan Harri Olli on julkisuuden henkilö, ja siitä syystä tiedotteen voi julkaista nimen kanssa.

Poliisin mukaan nimi päätettiin julkistaa myös siitä syystä, että siten haluttiin välttyä vastaamasta asiaa koskeviin toistuviin kyselyihin.

Apulaisoikeusasiamies varasi Harri Ollille tilaisuuden lausua oman käsityksensä asiasta. Harri Olli ei käyttänyt tätä mahdollisuutta.

Rikoksesta epäillyn nimen voi julkistaa, jos se on tarpeen rikoksen selvittämiseksi tai epäillyn kiinni saamiseksi. Tässä tapauksessa siitä ei ollut kysymys. Muutakaan erityisen painavaa syytä nimen julkistamiseen ei ollut.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Päijät-Hämeen poliisilaitoksen kaksi komisariota syyllistyi virheelliseen menettelyyn julkistaessaan tiedotteissa Harri Ollin nimen.

Apulaisoikeusasiamies on saattanut käsityksensä kyseisten poliisimiesten tietoon.

- Muihin toimenpiteisiin asia ei anna aihetta, toteaa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    9. 9

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää