Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yle: Niinistö vaatii kohtuutta pomojen palkkoihin - yksi konsti esillä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti Ylen kyselytunnilla kantaa keskusteluun johtajien palkkioista.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan niin yritysten kuin julkisen hallinnon tehtävissä toimivilta on saattanut katketa yhteys tavallisten ihmisten arkeen ja käsitykseen kohtuullisuudesta.

- En jaksa uskoa, että hyväpalkkaisilla ihmisillä olisi kyse ahneudesta, ei heillä ole muutamasta eurosta kyse. Onko kysymys enemmänkin välinpitämättömyydestä, Niinistö pohdiskeli Yle Radio Yhden Presidentin kyselytunnilla.

Niinistö kehitteli myös ajatusta palkkojen ja palkkioiden kohtuullistamisesta. Hänellä oli yksi konsti tähän.

- Kun Suomen kansatalous on tippunut vuoden 2006 tasolle, niin olisiko oikein, että he jotka ovat vastuussa kansantalouden kehityksestä, palauttaisivat itsensä sille tasolle.

Kävi lunastamassa
lupauksensa Pudasjärvellä

Kyselytunti radioitiin Oulusta, sillä presidentti oli maakuntamatkalla Pohjois-Pohjanmaalla. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa Rukan hiihtokisat ja vierailu Pudasjärvellä. Pudasjärven vierailulle oli oma erityinen syynsä vaalikampanjan ajalta. 

- Tuolloin keskustelin muuan miehen kanssa, joka epäili, että ei sinua taida täällä enää näkyä.

Niinistö lupasi palata Pudasjärvelle, jos tulee valituksi. Ja nyt oli lupauksen lunastamisen aika.

- Ja ihan mukava oli tavata, Niinistö sanoi.

Presidentiltä kysyttiin kantaa venäläisten maaostoihin Suomessa. Monet kansalaiset vastustavat kauppoja.

- Maakauppa on meillä vapautettu ulkomaalaisille. Poikkeuden tekeminen venäläisten kohdalla ei oikein voi tulla kysymykseen. Rähmällään me emme ole.

Niinistön mukaan Suomen-Venäjän turvallisuustilanteessa ei ole tapahtunut muutosta, vaikka Venäjä onkin lisännyt panostusta asevoimiinsa.

- Summat eivät taida olla niin suuria, kuin on oletettu. Merkittävä osa  on vanhenevan kaluston uusimista, Niinistö rauhoitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    7. 7

      Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    10. 10

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää