Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lindström Kiakkovierasjuhlista: Tämän vuoksi "pienetkin irtiotot" saavat ison merkityksen

Tampere
Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen on yksi syy siihen, että Kuokkavierasjuhlien perinne nousi esiin vuosien tauon jälkeen Tampereella itsenäisyyspäivänä, arvioi Helsingin yliopiston tutkija Samu Lindström.
– Nyt oli eri kaupunki ja eri presidentti. Uudessa tilanteessa kysymyksenasettelut voivat tuntua taas ajankohtaisilta, Lindström sanoo.

Tapahtumiin osallistuneet ovat sanoneet haluavansa taistella oikeanmukaisemman maailman puolesta. Lindströmin mukaan molempien tapahtumien taustalla on samantapaista poliittista liikehdintää, vaikka mukana olevat ihmiset ovat vaihtuneet.

Lindströmin mukaan on mahdotonta arvioida, nähdäänkö ensi vuonna vastaava tapahtuma.

– Itsenäisyyspäivä on hyvin latautunut merkitykseltään. Jos silloin jotain protestia esitetään, se saa automaattisesti enemmän huomiota. Suomessa ei ole ollut poliittista väkivaltaa aikoihin, joten pienetkin irtiotot saavat suuren merkityksen.

Suomessa ei ole ollut poliittista väkivaltaa aikoihin, joten pienetkin irtiotot saavat suuren merkityksen.

Naamioituminen keino vastustaa kontrollia

Kiakkovieraat naamioituivat Tampereella jääkiekkolegenda Timo Jutilan kasvoja esittäviin pahvinaamareihin. Osa käytti kommandopipoja.

– Tämä saattaa osin olla vastareaktio protestoinnin kontrollitoimille, selittää Lindström.

Lindström muistuttaa, että myös vuonna 2001 Kuokkavierasjuhliin liittyvissä otsikoissa puhuttiin mellakoista. Tuolloin kuokkavieraita oli noin 500.

Tämänvuotiseen tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan 200–250 ihmistä.

"Kymmenien tuhansien eurojen lasku"

Tampereen poliisin arvion mukaan Kiakkovierasjuhlan aikana syntyneiden vahinkojen kustannukset ovat vähintään kymmeniä tuhansia euroja.

– Luku voi nousta jopa kuusinumeroiseksi. Suuret näyteikkunat ovat kalliita, samoin kolhittujen autojen ja parkkimittareiden korjaus, arvioi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Burmoi.

Poliisi otti perjantaina kiinni 28 ihmistä. Suurin osa heistä vapautettiin lauantaina.

"Pelaamme ylivoimapeliä vierasjoukkuetta vastaan"

Itsenäisyyspäivän Kiakkovierasjuhlat-tapahtumaa valmisteltiin useilla keskustelupalstoilla ja blogeissa.

Niissä annettiin ohjeita sekä toimintaan tapahtuman aikana että mahdollisiin kiinniotto- ja kuulustelutilanteisiin. Kuulusteluissa kehotetaan vastaamaan poliisin kaikkiin kysymyksiin "en kommentoi".

Palstoilla on käytetty paljon jääkiekkotermistöä kiertoilmauksena kohtaamisista poliisin kanssa.

– Ja lopuksi, muistetaan että me pelaamme ylivoimapeliä vierasjoukkuetta vastaan – meillä on kotikenttäetu, kirjoitettiin Kiakkovierasjuhlat-blogissa itsenäisyyspäivän aattona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    7. 7

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    8. 8

      Bottas ehdolla Rosbergin paikalle – tässä ovat Mercedeksen kuskivaihtoehdot

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää