Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huomautti naapuria metelistä – joutui sylipainiin

Päijät-Hämeessä oli poikkeuksellisen vilkas yö, putkassa virui parikymmentä ihmistä.
Nainen meni puolenyön aikaan Heinolassa kerrostalossa huomauttamaan naapuriaan liian kovasta metelistä. Asunnossa oli mies. Asukkaan ja huomauttamaan tulleen naisen välille oli tullut riitaa, joka johti sylipainiksi. Tämän seurauksena oli käytävästä hajonnut ulko-ovenlasi.

Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä ja vahingontekona.

Poliisilla oli Päijät-Hämeessä vilkas yö. Yön aikana tehtävämäärä kohosi hiukan yli sataan. Poliisin suojissa pääsi viettämään yönsä 22 henkilöä, joista 15 otettiin kiinni päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen perusteella. Näistä yhdeksän oli naisia.

Hieman ennen puoltayötä, yritti kolmen miehen seurue Nastolassa päästä ravintolaan iltaa istumaan. Järjestyksenvalvojat estivät yhden miehen pääsyn sisään päihtymyksen takia. Seurue hermostui ja kävi sekä järjestyksenvalvojien että asiakkaiden päälle.

Poliisin tullessa paikalle paikalla oli enää yksi tekijä paikalla. Muut olivat poistuneet paikalta henkilöautolla. Partio löysi auton läheisen kerrostalon parkkipaikalta ja kävi hakemassa loput tekijät asunnosta poliisin huomaan.

Ambulanssi kävi tapahtumapaikalla tarkistamassa, ja antamassa ensiapua vammoihin.

Heti puolenyön jälkeen tuli Liipolasta ilmoitus, että yksityisasuntoon on tunkeuduttu avaimella ja varmuusketju katkaisemalla. Paikalla partiolle selvisi, että tunkeutuja oli asukkaan ex-mies.

Tämä oli päihtyneenä saanut päähänsä mennä asunnolle setvimään vanhoja asioita ja ositusta tekemään. Mies oli riehunut asunnossa. Hän aiheutti jonkin verran aineellista vahinkoa ja yritti käydä myös ex-vaimoonsa käsiksi. Asunnossa ollut toinen nainen esti mahdollisen pahoinpitelyn. Miehen jäljiltä löytyi pihasta myös auto, jolla hänen epäillään tulleen paikalle.

Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä törkeänä kotirauhan rikkomisena ja törkeänä rattijuopumuksena.

Heinolassa poliisipartio havaitsi puolen yön jälkeen Siltakadulla henkilöauton, joka ajoi ylinopeutta. Partio mittasi autolle nopeuden 71 km/h, kun kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus on 50 km/h. Partio kääntyi auton perään ja kytki pysäytysvalon päälle, jolloin auto kiihdytti entisestään vauhtia ja lähti karkuun. Auto aiheutti lukuisia vaaratilanteita.

Holmankadulla se törmäsi kovalla vauhdilla kiveen, josta auto kimposi vielä kevyenliikenteenväylän kautta metsään. Auton läheisyydestä otettiin kiinni kaksi päihtynyttä hieman yli 20-vuotiasta miestä, joista toinen myönsi ajaneensa autoa. Miehet eivät loukkaantuneet törmäyksessä. Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, liikennerikkomuksena ja huumausaineen käyttörikoksena. Auto vaurioitui kauttaaltaan törmäyksessä.

Aamuyöstä noin kolmen aikaan Vapaudenkadulla, oli kaksi vähän reilu 18-vuotiasta naista pahoinpidellyt hieman alle 30-vuotiasta miestä. Naiset olivat kaataneet miehen maahan ja potkineet tätä eri puolille vartaloa.

Naiset otettiin kiinni pahoinpitelyyn epäiltynä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää