Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Potilas sijoitettiin päiviksi suihkutilaan Helsingissä - tässä tulee sairaalan selitys

Thaimaassa sairastunut 45-vuotias mies sijoitettiin suihkutilaan Auroran sairaalassa Helsingissä. 
Mies kertoi päivän Iltalehdessä, että hän alkoi matkan jälkeen voida hyvin huonosti. Lehden mukaan hän hakeutui keskiviikkona hoitoon Jorvin sairaalaan. Hänet siirrettiin kuitenkin nopeasti ambulanssilla Auroran sairaalaan Helsinkiin.

Huovila pääsi keskiviikkona Aurorassa omaan huoneeseen. Hän joutui kuitenkin jättämään oman huoneensa perjantaina, koska kaikki potilashuoneet olivat täynnä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli HUS:n kyseisestä yksiköstä vastaava ylilääkäri Asko Järvinen vahvistaa IS:lle, että näin kävi.

- En itse hoitanut kyseistä potilasta, mutta tiedän, että näin on toimittu.
 
Osasyynsä tähän on joulun tulolla. Osastoja on sairaalassa kiinni ja meillä on tilanpuutetta

- Kyse on suihkutilasta, jossa on oma wc-pöntto yksikön ylilääkäri Asko Järvinen kertoo Ilta-Sanomille.

- Kun ulkomailta Suomeen palannut matkailija palaa Suomeen, hän saattaa kantaa tarttuvia tauteja.

Aurorassa hoidetaan mm. potilaita, jotka sairastavat harvinaisia trooppista tauteja tai pahoja infektiosairauksia.

- Tällaisissa tapauksissa potilailla täytyy olla oma tila, jossa pääsee tarvittaessa nopeasti wc-pöntölle. Käytämme joskus suihkutilaa väliaikaisesti tällaisena eristystilana, varsinkin silloin kun potilastilanne vaihtelee.

- Osasyynsä tähän on joulun tulolla. Osastoja on sairaalassa kiinni ja meillä on tilanpuutetta, hän kertoo.

Mies itse ei ollut tyytyväinen järjestelyyn.

- Mun mielestä tämä on todella absurdia. Niin järkyttävää HUSilta ja ihmisarvoa alentavaa, mies sanoi Iltalehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    10. 10

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. Näytä lisää