Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mikä on auki ja mikä kiinni - katso tästä joulun ajan muistio!

Viime hetken ostokset kannattaa tehdä viimeistään huomenna, ennen kello 12. Kaupat ovat suljettuina jouluaattona puolen päivän jälkeen ja joulupäivänä.
Alko sulkee ovensa tänään kello 20 ja on kiinni koko joulun. Kaupat saavat olla auki vielä jouluaattona kello 7–12. Joulupäivänä nekin ovat kuitenkin kiinni. Tapaninpäivänä alle 400 neliön saavat olla auki neljä tuntia 8–18 välillä. Rajoitukset eivät koske huoltoasemia ja kioskeja.

Pankit ja posti

Pankit palvelevat seuraavan kerran joulun jälkeen, samoin kuin posti.

Junat

Jouluaattona ja -päivänä kaukojunat kulkevat harvemmin kuin arkena. Tarkat tiedot junien aikatauluista saat VR:n sivuilta. Aattona junaliikenne alkaa hiljentyä jo puolilta päivin ja pysähtyy noin kello 18 mennessä kokonaan, VR tiedottaa. Joulupäivänä liikenne käynnistyy noin kello 10 alkaen.

Tapaninpäivänä 26.12 kaukojunat kulkevat pääsääntöisesti sunnuntaiaikataulun mukaan.

Pääkaupunkiseudun paikallisjunat liikennöivät jouluaattona lauantaiaikataulujen mukaan noin kello 16 saakka, minkä jälkeen liikenne harvenee. Viimeiset lähijunat lähtevät Helsingistä noin kello 17.30.

Joulupäivänä lähijunat kulkevat kello 11 jälkeen sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Bussit

Kaukoliikenteen bussit ajavat aattona alkuiltapäivään saakka lauantaiaikatauluilla. Sen jälkeen ajetaan poikkeusvuoroja. Myös joulupäivänä ajetaan vain poikkeusvuoroja. Tapaninpäivänä ajetaan sunnuntaiaikatauluilla.

Tien päällä

Operaatio Lumihiutale toimii autoilijoiden apua. Apua saa tarvittaessa Autoliiton vapaaehtoisilta tiepalvelumiehiltä numerosta 0200 8080 (1,95 e/min + pvm). Numeroon voi soittaa vuorokauden ympäri.

Ilta-Sanomat ilmestyy myyntipisteisiin paperiversiona seuraavan kerran 27.12. Iltasanomat.fi päivystää kuitenkin joka päivä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää