Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Flyben jouluyllätys - lentäjiksi haluaville 24 000 euron lisälasku

Lentoyhtiö Flybe Finlandin tammikuussa alkavan tyyppikurssin osallistujat saivat yhtiöltä aikamoisen yllätyksen perjantaina.
Kurssille jo valituille lentäjille ilmoitettiin lentoyhtiön perinteisesti maksaman, noin 24 000 euron kurssikustannuksen siirtyvän opiskelijalle itselleen. Maksu pitää suorittaa helmikuussa. Ennen kyseistä koulutusta on lentäjäoppilaan täytynyt suorittaa ammattilentäjän peruskoulutus sekä lentää monimoottorisella lentokoneella ja mittarilento-olosuhteissa. Näiden hinta on jo ollut yli 100 000 euroa.

Lentäjien yhdistys Flybe Airline Pilot Association FAPA ei hyväksynyt yhtiön ilmoitusta koulutuksen muuttamisesta maksulliseksi.

– Kaikkia koulutuskustannuksia ei voi sälyttää aloitteleville lentäjille, vaan tyyppikoulutukset kuuluvat sivistyneiden yhtiöiden vastuulle, FAPAn puheenjohtaja Timo Laihanen sanoo.

– Ennen tyyppikoulutuksen aloitusta oppilaat allekirjoittavat palvelusitoumuksen, jossa he sitoutuvat Flyben lentäjiksi kolmeksi vuodeksi. Jos työntekijä irtisanoutuu yhtiöstä ennen kuin kolme vuotta on kulunut, hän korvaa saamansa tyyppikoulutuksen yhtiölle aiheuttamat kustannukset. Näin ollen lentoyhtiöllä ei ole mitään riskiä koulutuskustannuksen valumisesta muiden yhtiöiden hyödyksi.

Laihanen pitää lentäjäksi kouluttautumista jo nykyisellään riskipelinä. Peruskoulutuksen joutuu maksamaan itse, samoin lupakirjan uusimiset ja lääkärintarkastukset. Terveydentilan on pysyttävä ensiluokkaisena, että työtä pystyy tekemään.

Lentäjäyhdistyksen jäsenet laskeskelevat, että kun arvioidusta tulevasta kymmenen vuoden palkasta vähentää lentäjäkoulun ja tyyppikoulutuksen kulut, kuukausipalkaksi jää noin 1600 euroa.

Lentäjien yhdistys pelkää, että lentäjän ammatista kehittyy alan muutosta myötä sovelias toimi vain verrattain kapealle eliittiryhmälle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. Näytä lisää