Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi rakennuspaloa Salossa - sammutustyöt kestivät pitkälle aamuun

Kaksi tyhjillään olevaa rakennusta paloi Salossa Sokerikadulla. Palot saatiin sammutettua lauantaiaamuun mennessä.
STT:n mukaan Salossa vanhan sokeritehtaan palo on saatu sammutettua, mutta Varsinais-Suomen pelastuslaitos valvoo edelleen tilannetta.

Pelastuslaitos hälytettiin Vanhan Sokeritehtaan alueelle puolilta öin. Savua kulkeutui palopaikalta Salon keskustaa kohti. Pelastuslaitos antoi puolenyön jälkeen vaaratiedotteen, jossa alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto. Vaaratiedote purettiin noin kolmen tunnin kuluttua.

- Savunmuodostus on toivon mukaan niin vähäistä, että siitä ei enää aiheudu ihmisille haittaa ja päästään keskustassakin ihan normaaleihin elinolosuhteisiin, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen päivystävä palopäällikkö Juha Virto kertoi IS:lle hieman ennen aamuneljää.

Hän arvioi, että sammutustyöt jatkuvat kuitenkin puolillepäivin.

600 ja 300 neliömetrin rakennukset ovat erillään toisistaan. Molemmat rakennukset omistaa sokeriyhtiö Sucros Oy. Yhtiön edustaja kertoi yöllä pelastuslaitokselle, että rakennukset ovat tyhjillään.

Henkilövahinkoja ei tiettävästi ole tapahtunut.

Paikalla paljon katsojia

Paikalla hieman yhden jälkeen olleen IS:n lukijan mukaan alueelle oli jo tuolloin kerääntynyt paljon ihmisiä katsomaan sammutustöitä.

- Aika kova palo, täytyy sanoa. Vartin yli (puolenyön) alkoi jo vähän näkymään liekkiä. Nyt näkee jo hyvin kävellä ja olla, vaikka olemme parin sadan metrin päässä, Santeri Knaapinen kuvaili.

Vielä pelastuslaitoksen varoituksen jälkeenkin paikalla oli kiinnostuneita katsojia.

- Ei heitä voi poiskaan ajaa. Ihmiset ovat kiinnostuneita tulipalosta. Savun vaikutuspiiriin on annettu vaaratiedote, ja ihmisiä kehotetaan pysymään poissa savun vaikutuspiiristä, palopäällikkö Virto kertoi kahden maissa yöllä.

Palon sammutustöihin osallistui yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    10. 10

      Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää