Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pulloilla täytetty akvaario aiheutti öljyvuodon valtatiellä – tiedätkö jotain tapauksesta?

Rekkakuski törmäsi sunnuntaiyönä kiveen väistettyään tiellä ollutta akvaariota. Törmäyksen vuoksi maahan valui yli sata litraa öljyä. Poliisi pyytää havaintoja asiasta.
Törmäys tapahtui valtatiellä 6 Kiteellä, Suorlahden kohdalla.

25-vuotias mies oli kuljettamassa kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmää puoli neljän aikoihin yöllä, kun hän huomasi tiellä kirkkaan laatikon. Hökötys osoittautui myöhemmin tyhjillä lasipulloilla täytetyksi akvaarioksi.

Outoa esinettä väistäessään kuljettaja huomasi liian myöhään, että hänen omalla kaistallaan oli suuri kivenmöhkäle. Rekan alustasta rikkoutui törmäyksessä hydrauliikkaöljysäiliö, ja öljyletku repeytyi irti. Lisäksi auton pakoputkisto vaurioitui.

Rikkoutuneesta säiliöstä valui tielle yli sata litraa öljyä. Pelastuslaitos imeytti tielle levinneen öljyn turpeeseen. Raivaustöissä kului yli kolme tuntia.

Tahallista kiusantekoa

Poliisin mukaan kivi ja akvaario oli aseteltu tielle tarkoituksella.
- Se (akvaario) oli nimenomaan aseteltu siihen. Jos se olisi pudonnut, se olisi mennyt rikki, kertoo ylikonstaapeli Arto Venäläinen Kiteen poliisiasemalta.

Myös kivi oli hänen mukaansa kuljetettu paikalle jostain muualta. Poliisi ei kuitenkaan havainnut, että ilkivallantekijä olisi jäänyt paikalle katsomaan tekonsa tuloksia.

- Se ei ole voinut missään tapauksessa olla siellä kovin pitkään, koska paikalla on kova rekkaliikenne. Kyse on maksimissaan muutamasta kymmenestä minuutista, Venäläinen kertoo.

Tapahtumapaikan lähistölle oli tehty samantyyppinen viritelmä myös lauantain vastaisena yönä. Silloin tielle oli aseteltu rautaromua. Pelastuslaitos korjasi romut pois tieltä, eikä tapauksesta aiheutunut onnettomuuksia.

Asiaa tutkitaan vahingontekona ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi kaipaa tapahtumaan liittyviä havaintoja. Tietoja pyydetään virka-aikana poliisipäivystyksen numeroon 071 875 6500.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    9. 9

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    10. 10

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää