Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Keskivahva olut Alkoon vai votka reseptilääkkeeksi?

Suomalainen alkoholikeskustelu saavuttaa tasaisin väliajoin tason, josta kenenkään on vaikea olla ylpeä.
Virkamiesten tarkoitushakuisesti tulkitut tilastot, poliitikkojen omat valtapyrkimykset, jankuttaminen mystisestä suomalaisesta viinapäästä ja silmien sulkeminen muulta maailmalta ohjaavat keskustelua, joka kiertää vastustamattomasti kehää.    

Juhlapuheissa vaaditaan mietojen juomien suosimista, mutta niitä suosivat vain kuluttajat, ei verottaja.

Pahan ydin on Tallinnassa. Pahan pauloihin ovat joutuneet suomalaiset, jotka eivät halua ostaa juomiaan Suomesta, EU:n korkeimmin verotetusta viinamaasta. Samalla reissulla ostetaan Virosta silmälasit, käydään kampaajalla ja hankitaan lääkkeitä pahan päivän varalle. Satojen miljoonien verotulot jäävät Viroon. Veli virolainen kiittää ja suunnittelee liiketoiminnan laajentamista.

Suomalainen Alko Oy haastoi virolaisen Super Alkon oikeuteen. Alko vaatii, että Super Alko -nimen ja tavaramerkin käyttäminen lopetetaan. Lisäksi Alko haluaa vahingonkorvauksia Alkon tavaramerkin luvattomasta käytöstä.

Super Alkon liene todellinen pahan ilmentymä, koska Tallinnassa toimiva Alko.ee-firma ja sen myymälät (R-Alko) ovat ilmeisesti säästyneet lakimiesten yhteydenotoilta.

Alko suojelee ymmärrettävästi omaa bisnestään, mutta suomalaisten viinamatkailu ei lopu, vaikka virolaisen viinakaupan nimi olisi Super Poro.
Suomalainen panimoteollisuus vähentää väkeä, koska tuotteiden menekki kotimaassa laskee. Samanaikaisesti suomalaiset rahtaavat tuttua kotimaista olutta Virosta. Samankaltainen kuvio toistuu esimerkiksi ruotsalaisten matkustaessa Saksaan.  

Viinaralli kuihduttaa suomalaiset anniskeluravintolat. Lisäksi veronkorotukset ja ravintolahintojen nousu ohjaavat kotitissutteluun heidätkin, jotka eivät hae juomiaan Virosta.

Laajempaan valikoimaan ja oluen lukuisiin eri variaatioihin perehtyvä kuluttaja tilaa juomansa ulkomailta suoraan kotiovelle. Helposti, edullisesti ja laillisesti. 

Sen sijaan, että ministeri vaatii keskiolutta olutta Alkoon, loogisempaa olisi, että hän tutustuisi oluen monipuoliseen maailmaan ja vaatisi kaikkia oluita vapaaseen myyntiin. Oluenpanossa on aina historian saatossa tähdätty ensisijaisesti halutunlaiseen tyylinmukaisuuteen, osin sitä määrittelevään kantavierrevahvuuteen ja makuun – eikä veroluokkaan.

Kolmos- ja kakkosoluesta puhuminen sopi vielä vuoteen 1994, jolloin laki alkoholijuomaverosta kumosi vanhat veroluokat. Syyttömiä eivät ole panimotkaan, jotka hämmentävät edelleen joissakin etiketeissään veroluokkatolpillaan käsitteitä. 

Valtiovalta ei halua, että mietoja suositaan väkevien kustannuksella. Koskenkorva ja Leijona Viina ovat Alkon toiseksi ja kolmanneksi myydyimmät tuotemerkit. Niiden valmistamisesta vastaa valtionyhtiö Altia. Oletteko kuulleet vastuullisten ministerien pohtineen kirkkaiden voittokulun terveydellisiä seurauksia?

Miksei yhtä lailla aloiteta keskustelua siitä, että votka pitää siirtää apteekkien reseptituotteeksi? Hullumpaakin voidaan keksiä. Tätäkö virkamiehet ja päättäjät todella haluavat? 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Exä haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    9. 9

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää