Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

HS: Vanhuksen tavarat katosivat edunvalvojan määräämän siivouksen yhteydessä

Kahdeksankymppiselle järvenpääläisnaiselle käynyt tapaus ei ole ainutlaatuinen, kertoo Helsingin Sanomat.
Sairaalan kuntoutusosastolla asuvan 80-vuotiaan järvenpääläisnaisen kodissa tehtiin marraskuussa suursiivous edunvalvojan määräyksestä.

Vanhuksen omaiset kertovat Helsingin Sanomille, että siivouksen yhteydessä asunnosta katosi paljon tavaroita, joilla on sekä rahallista arvoa että tunnearvoa.

Helsingin Sanomien mukaan naisen läheiset ovat kummastelleet etenkin Hackmanin avaamattomien aterinsettien, Finlaysonin pyyhe- ja lakanapakkausten sekä kirjeenvaihdon ja muistoesineiden katoamista.
 
Valokuvien perusteella kyseessä oli asunto, joka oli kuin petolinnun oksennus

Tapauksen vuoksi lähiomainen on tehnyt rikosilmoituksen. Poliisi ei kuitenkaan ottanut asiaa tutkittavakseen, sillä edunvalvojan kanssa käydyn keskustelun mukaan tavarat ovat viranomaisten mukaan edelleen asunnossa. Lähiomaisten mukaan eivät ole. Toistaiseksi edunvalvoja ei ole käynyt näyttämässä, missä kadonneet tavarat ovat.

- Valokuvien perusteella kyseessä oli asunto, joka oli kuin petolinnun oksennus, ihan kuin telkkarin himohamstraajilla, nimettömänä pysyttelevä yleinen edunvalvoja kertoo Helsingin Sanomille.

Helsingin Sanomien mukaan nyt Järvenpäässä ilmitullut tapaus ei ole ainutlaatuinen, vaan vastaavanlaisista tapauksista kannellaan eduskunnan oikeusasiamiehelle aika ajoin. Eräässä lehden mainitsemassa tapauksessa edunvalvoja oli myynyt päämiehensä kodin kuulematta tätä lainkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    9. 9

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää