Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kennelliitto ihmettelee MOT-ohjelman lukuja koirien surmaamista ihmisistä

Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni ihmettelee Ylen MOT-ohjelman nettiuutista, jonka mukaan koirat ovat surmanneet tai muuten aiheuttaneet yli kymmenen ihmisen kuoleman viime vuosina.
Kennelliiton mielestä uutinen maalaa asiasta kärjistetyn kuvan. Kennelliiton tiedossa on kolme tapausta 20 vuoden ajalta, jossa koira on hyökkäyksellään aiheuttanut ihmisen kuoleman. Yle haastatteli ohjelmaan myös Sunia.

MOT:n tekijät tarkensivat STT:lle, että luku tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka ovat kuolleet joko koirien suoraan surmaamina tai puremien aiheuttamiin myrkytyksiin. Kennelliiton mukaan tällaisten tapausten taustalla voivat olla myös esimerkiksi ihmisen vakavat allergiat eikä koiran silloin voida katsoa suoraan aiheuttaneen kuolemaa.

 – Kysyimme ohjelman tekijöiltä, mistä se luku tulee, mutta meille ei sitä kerrottu. He viittasivat johonkin Turun Sanomien artikkeliin vuodelta 2008, joka on tainnut alun perinkin olla kyseenalainen.

MOT:n mukaan Suomessa on rekisteröity vaarallisia tai vaikeasti hallittavia koiria noin 8 000. Kennelliiton mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole määritelty yhtään koirarotua vaikeasti hallittavaksi tai vaaralliseksi.

MOT:n koiria käsittelevä jakso esitetään maanantaina.

Vartiokoira ei sovi sohvalle

MOT mainitsee vaarallisiksi roduiksi pittbullterrierin, amerikanstaffordshirenterrierin ja bullterrierin, joiden maahantuonti ja jalostus ovat Saksassa kiellettyjä. Suomessa ei olla Sunin mukaan kieltämässä mitään koirarotua.

Saksassa vaarallisten rotujen omistajalta vaaditaan MOT:n mukaan, että hän suorittaa koiran kanssa testin ja että hänellä ei ole rikosrekisteriä.

Suni kertoo, että Suomessakin joillakin rotujärjestöillä on vapaaehtoisia testejä koiranomistajille.

– Esimerkiksi Rottweileryhdistyksellä on kurssi niille, jotka vasta suunnittelevat rottweilerin ottamista.

Sunin mukaan on selvää, että kaikki rodut eivät sovi kokemattomille.

– Jos rotu on jalostettu vartiointitehtäviin, sitä ei oteta silloin lemmikiksi sohvalle, Suni painottaa.

Hänen mukaansa Tanska on ainoa Pohjoismaa, jossa koirarotuja on kielletty, ja sekin on perumassa kieltoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    5. 5

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    8. 8

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    5. 5

      Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

    6. Näytä lisää