Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Väite kamelin ulosteesta ei mennyt läpi oikeudessa

Rikos
Kokaiinipusseja kuljetellut mies väitti Kymenlaakson käräjäoikeudessa, että hän luuli pusseissa olevan kamelinkakkaa.
Oikeus ei uskonut miehen selitystä, vaan tuomitsi tämän törkeästä huumausainerikoksesta 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kouvolaan saapui viime lokakuussa mies, joka pyysi taksikuskia soittamaan poliisille. Mies kertoi pelkäävänsä henkensä edestä. Mies luovutti poliiseille yli 80 grammaa erityisen vahvaa kokaiinia.

32-vuotias mies asuu perheensä kanssa pääkaupunkiseudulla. Hän kertoi poliisille, että hänen vaimolleen oli tullut puhelu, jonka perusteella vaimo oli hakenut lukitun laukun. Miehen mukaan vaimo ilmoitti laukussa olevan naisten vaatteita.

Kaksi miestä tuli myöhemmin kyselemään laukkua. 32-vuotias mies oli tällöin avannut laukun ja nähnyt, että siellä oli vaatteita sekä pieniin muovipusseihin pakattua kamelinkakkaa.

- Ilmoitin miehille, että en anna laukkua kuin henkilölle, joka on sen tuonut, mies muisteli sanoneensa.

Käräjäoikeuden mielestä 32-vuotiaan miehen tarina muuttui ratkaisevilta osin esitutkinnan ja oikeuskäsittelyn aikana.

Käräjäoikeudessakin mies puhui kamelinkakasta, vaikka hän huumeet luovuttaessaan oli kertonut säilytettävänään olleesta kokaiinista.

Mies tunnusti saaneensa neuvon huumeiden luovuttamiseen äidiltään, jonka puoleen mies oli kulttuurinsa mukaisesti ensin kääntynyt.

Vaimon syyte
hylättiin

Kihlakunnansyyttäjä vaati rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta myös miehen vaimolle. Nainen ilmoitti oikeudessa, ettei mitään hänen aviomiehensä kuvailemaa laukunluovutusta ollut edes tapahtunut.

- En ole tiennyt huumeista mitään kuin vasta kotietsinnässä, vaimo vakuutti.

Vaimo vahvisti, että kaksi miestä oli käynyt kyselemässä hänen aviomiestään. Miehillä oli maila mukanaan ja he käyttäytyivät uhkaavasti.

Käräjäoikeuden mielestä vaimon kertomus on uskottavampi kuin aviomiehen. Oikeus on hylännyt vaimolle luetun syytteen.

- Rikoksen kohteena on ollut poikkeuksellisen korkeapitoinen kokaiini, jota mies on pitänyt hallussaan suuren määrän, oikeus perustelee.

Käräjäoikeus on viime viikolla antamassaan päätöksessä määrännyt pariskunnan 11600 euron oikeuskulut valtion maksettavaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  3. 3

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  6. 6

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  7. 7

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  3. 3

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  6. Näytä lisää