Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pressuhalli liekehtii Lappeenrannassa - keräysjätettä palaa 1600 neliön alueella

JUURI NYT
Keräysjätettä täynnä ollut pressuhalli syttyi palamaan varhain keskiviikkoaamuna Lappeenrannassa.
Lappeenrannan Tarviketiellä syttyi varhain keskiviikkoaamuna tulipalo, jota sammuttamaan vaadittiin useita pelastusyksiköitä.

Pelastuslaitoksen mukaan palo voi levittää savun hajua ympäristöön. Lisäksi palokunnan vedenoton takia talousvesi voi sotkeutua alueella.

Pelastuslaitos on ohjeistanut alueen asukkaita pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmastoinnin, jos havaitsevat savun hajua. Aivan palopaikan lähellä ei kuitenkaan ole asuinrakennuksia.

Päivystävän palomestarin mukaan jätettä on kasassa noin 300 tonnia. Joukossa on myös muovijätettä mutta ei varsinaisia ongelmajätteitä.

Hälytys palosta tuli puoli viiden aikaan keskiviikkoaamuna ja sen teki naapurissa asuva henkilö, joka oli nähnyt palosta aiheutuneet korkeat lieskat.

- Liekeissä on pressupäällysteinen teräsrunkoinen kaarihalli, joka on täynnä keräysjätettä, Lappeenrannan paloaseman vuoromestari Sami Talka kertoi aamulla IS:lle.

Talkan mukaan keräysjätettä palaa noin 1600 neliön alueella. Arviolta 10 metriä korkean jätekasan sammutustyöt ovat edelleen käynnissä, mutta ihmisiä ei Talkan mukaan ole vaarassa.

- Keskitymme nyt sammutustoimenpiteisiin.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle pressuhallin vieressä oli henkilönostin, joka siirrettiin pois edestä, joten palo ei ole vaarassa levitä muualle.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    6. 6

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    9. 9

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    10. 10

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    6. Näytä lisää