Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nämä 45 sanaa tulivat suomen kieleen 2010-luvulla - montako tunnet?

Kotimaisten kielten keskus kerää sanatietokantaan vuosittain uusia ja ajankohtaisia suomen kielen sanoja.
Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) sivuilla on julkaistu sanapoimintalistoja uusista sanoista vuodesta 2010 lähtien. Osa sanoista on jäänyt päiväperhoiksi, joiden merkitys saattaa vuonna 2014 tuntua hämärältä, vaikka sanaa olisi levinnyt käytössä vain pari vuotta aikaisemmin.

IS poimi Kotuksen listoista 45 uudissanaa selityksineen. Oletko koskaan näistä sanoista kuullutkaan vai käytätkö niitä päivittäin? Lisää uudissanoja löydät täältä.

2010

Aakkoset ”apinahuume” (ark.) = MDPV

Hellevaroitus säätiedotuksen yhteydessä annettava virallinen varoitus odotettavissa olevasta kovasta helteestä (Ilmatieteen laitoksen uusi palvelu)

Häirikkölumi runsas, mm. rautatieliikennettä haittaava lumi

Jepa (slangia) kiva, hyvä

Kukkahattutäti, kukkis (ark.) sana, jolla viitataan mm. vähemmistöjä puolustaviin idealisteihin ja toisten asioihin ja mielipiteisiin puuttuviin ja neuvojaan auliisti jakeleviin (nais)henkilöihin

Maabrändi valtiosta luotava myönteinen mielikuva, jonka avulla maata pyritään tekemään tunnetuksi ulkomailla

Parhaus, parhautta (ark.) paras mahdollinen, parasta mahdollista, esim. myönteinen arviointi: esitys oli silkkaa parhautta

Sissiviljely kaupungin joutomaiden valtaaminen ja käyttäminen pienimuotoiseen viljelyyn

Superruoka (engl. superfood) terveyttä edistävä ruoka, esim. mustikat ja ruisleipä

Sormitietokone (engl. tablet computer) litteä kannettava kosketusnäyttötietokone, joka
soveltuu hyvin mm. verkkolehtien lukemiseen ja sähköpostin käyttöön. Sana valittiin voittajaksi Helsingin Sanomien järjestämässä nimikilpailussa. Sormitietokoneista tunnetuimpia on Applen tuotemerkki iPad.

2011

Ekoluokka VR:n uusi matkustusluokka, joka korvaa entisen toisen luokan. Eko tulee sanasta economy  (ja viittaa taloudellisuuteen, edullisuuteen) eikä sanasta ekologinen.

Ilmaveivi (urh.) mailalla tehtävä kiepautus, jonka aikana pallo tai kiekko pysyy mailan lavassa

Karppi (ark.) karppaaja, karppausta eli vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattava; elintarvikkeesta tms.: vähähiilihydraattinen

Kotoilu (engl. homing) koti- ja käsitöiden harrastaminen kiireisen elämänrytmin vastapainoksi, myös osana downshiftausta eli hitaampaan elämäntapaan siirtymistä

Lutkaliike (engl. slut movement) Kanadasta lähtöisin oleva liike, joka vaatii naisille oikeutta pukeutua miten vain ilman, että he joutuvat pelkäämään miesten ahdistelua. Liikkeen edustajat haluavat itse käyttää toiminnastaan mahdollisimman hätkähdyttävää sanaa.

Mauto (lyh., ark.) mopoauto, pikkuautoa muistuttava kevyt moottoriajoneuvo

Palvelukylä kuntauudistuksissa suurkunnan reuna-alueille jäävä kylä, jossa kuitenkin on joitain palveluja

Somettaa olla mukana sosiaalisessa mediassa, esim. Facebookissa
tilapäisravintola = pop-up-ravintola

Valelääkäri lääkärinä ilman asianmukaista pätevyyttä esiintyvä henkilö

2012

Aihetunniste hashtag (tietotekn.) tunniste, joka esim. Twitterissä ohjaa viestin tai keskustelun haluttuun paikkaan tai jonka avulla voi hakea tiettyyn aiheeseen liittyviä viestejä tai keskusteluja. Hashtag koostuu #-merkistä (= ristikkomerkki, ”risuaita”) ja sen perässä olevasta sanasta tai muusta merkkijonosta, esim. #kuntavaalit.

Eheytymiskurssi eheyttämiskurssi uskonnollisten yhteisöjen järjestämiä kursseja, joiden tarkoituksena on eheyttää kyseisten yhteisöjen seksuaalisesti rikkinäisinä pitämiä ihmisiä. Eheytymiskurssit tulivat puheenaiheeksi syksyllä 2012 kristillisen Aslan-yhdistyksen kurssien saatua julkisuutta Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä.

ET (lyh., leik.) = esiteini, varhaisteini

Higgsin bosoni Higgsin hiukkanen fysiikan teorian ennustama alkeishiukkanen, jollainen ehkä löydettiin hiukkaskiihdyttimellä heinäkuussa 2012

Kakkutikkari (engl. cake pop) tikkukaramellin muotoinen leivonnainen (Katso Sana sanasta -palstan kirjoitusta Cake pop ja cookie pop.)

Kuntakartta suunnitelma kuntien yhdistämiseksi (Katso Kuukauden sana -palstan helmikuun 2012 sanaa.)

Naapurivahti vapaaehtoistarkkailija, jollaisia on ehdotettu poliisin avustajiksi ja jotka toimisivat poliisin ”silmänä ja korvana” erityisesti haja-asutusalueilla

Paljasjalkailu juokseminen ja muu liikkuminen avojaloin

QR-koodi (engl. QR = Quick Response) yhdentyyppinen ruudunmuotoinen kuviokoodi eli kaksiulotteinen kuviokoodi, joka sisältää tietoa siihen liittyvästä kohteesta. Koodin sisältämä tieto voidaan lukea esimerkiksi
kamerakännykän avulla. QR-koodi on rekisteröity tavaramerkki.

Stay-bonus = sitouttamisbonus

Villiuinti
= luonnonvesissä uiminen

2013

biohakkerointi oman kehon toimintaan tai ominaisuuksiin puuttuminen terveydellisistä tai ulkonäöllisistä syistä. Kehon toimintaan voidaan pyrkiä vaikuttamaan esim. erilaisten laitteiden avulla saatujen mittaustulosten perusteella.

greige (engl. grey + beige) harmaanruskea

HIIT (lyh., urh.) (engl. high intensity interval training) tehokas intervalliharjoittelun muoto, jossa yksittäinen harjoitus koostuu yleensä kuntopiirissä tehtävistä liikkeistä ja lyhyistä palautumisjaksoista

hulailu, hulavanteilu ”hooppaus” liikuntamuoto tai tanssi, jossa pyöritetään hulavanteita. Alun perin hula on havaijilainen tanssi.

keinoliha tekoliha laboratoriossa keinotekoisesti eläimen kantasoluista kasvatettu liha. Ensimmäinen keinopihvi eli laboratoriopihvi oli hollantilaisten tutkijoiden elokuussa 2013 valmistama naudanlihapihvi.

muistohuone sairaalaan järjestetty rauhallinen huone, jossa omaiset saavat jättää jäähyväiset vainajalle

phablet (engl. phone + tablet) älypuhelin, jossa on erityisen suurikokoinen kosketusnäyttö. Suomenkieliseksi vastineeksi on tarjottu mm. sanoja taulupuhelin, isonäyttöpuhelin, jättikännykkä, jättipuhelin ja puhletti.

rakennepaketti hallituksen rakennepoliittinen ohjelma, joka tähtää yhteiskunnan palvelurakenteiden (käytännössä esim. vanhustenhoidon) muuttamiseen niin, että julkiset menot supistuvat

sateenkaarikynnet sateenkaaren värein lakatuista kynsistä, joilla halutaan tukea suvaitsevaisuutta ja ihmisten välistä tasa-arvoa. Ruotsalainen Emma Green Tregaro osoitti sateenkaarikynsillään mieltään Venäjän uutta homolakia vastaan yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa.

sisäilmasairastunut tav. kosteusvaurioista johtuvan huonon sisäilman vuoksi hengityselinten sairauksia tms. potevasta henkilöstä

talletusautomaatti laite, jolla voi tallettaa rahaa suoraan omalle tilille

tiedonharavointi (engl. data scraping ~ data harvesting) tietojen automaattinen kokoaminen ihmisen luettavassa muodossa olevasta aineistosta (Katso Tietotekniikan termitalkoot 22.10.2013.)

twerkata (ark.) (engl. twerk) liikuttaa takamustaan nopeasti edestakaisin tanssiliikkeenä

virtuaalivaluutta valuutan kaltainen keskuspankista riippumaton elektroninen vaihdantaväline (esim. bitcoin), jota käytetään lähinnä verkkokaupassa, nettipeleissä ja yhteisöpalveluissa

älylasit silmälasit, joihin on kytketty pieni tietokone kameroineen, esim. Google-lasit

Ilta-Sanomat poimi vuoden 2013 listalta myös 15 muuta mielenkiintoista uudissanaa. Pitkän listan uudissanoista löydät täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. 6

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. Näytä lisää