Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Timo Soini demarinuhteista: "Eihän Sdp:tä tarvitse pelätä?"

Politiikka
IS tavoitti presidentti Barack Obaman rukousaamiaiselta kotiin päin lentävän perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin.
Soini kuittasi kevyesti demarinuhteet.

- Analysoin kaikkia muitakin puolueita, kun katson aiheelliseksi. Käytän sananvapauttani. Kysymykseni olivat vilpittömästi mietittyjä.

- Eihän Sdp:tä tarvitse pelätä? Eivät he kai kellekään pahaa tarkoita, Soini letkautti IS.lle.

Soini itse kertoi blogissaan, että Jutta Urpilaisen (sd) häviö Sdp:n puheenjohtajakisassa kaataisi hallituksen ja johtaisi ennenaikaisiin vaaleihin.

- Istuvana puheenjohtajana olen tottunut omieni tukeen ja että puoluesihteeri tukee oman piirin puheenjohtaja myös. Siitä sympatia. Sdp saa vapaasti tehdä omat virheensä, Soini viestitti kotimatkaltaan Yhdysvalloista.

Sdp:n ay-väki on ryhmittymässä Urpilaisen haastajan, ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinteen taakse. Urpilaisen oman piirin, Pohjamaan demareiden, puheenjohtaja Arttu Uhlgren puolestaan erosi eilen, koska ei halunnut ottaa kantaa puheenjohtajakisaan.

Puoluesihteeri Reijo Paanasen (sd) mielestä Soinin kirjoitus demareista kertoo, että Soini pelkää omien ministeriunelmiensa kuihtumista, ja seuraavakin hallituksen ministerit saavat leikata ja jatkaa ikävien päätösten tekemistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. Näytä lisää