Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Olli Saarela otti yhteen poliisin kanssa - joutui yöksi putkaan

ALKOHOLI
Poliisit veivät ohjaaja Olli Saarelan viikonloppuna yöksi putkaan epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Alkoholiongelmasta kärsinyt ohjaaja Olli Saarela joutui häiriökäyttäytymisensä takia yöksi putkaan viime viikonloppuna.

Saarela vietti iltaa kihlattunsa ja avopuolisonsa, näyttelijä Jenny Rostainin kanssa omassa kodissaan Helsingin ydinkeskustassa viime perjantaina. Saarelalla on ollut viime vuosina useita lyhyitä ryyppyputkia ja hän oli nauttinut myös tuona iltana runsaasti alkoholia.

Rostain kertoo, että Saarela muuttui juovuspäissään niin kiukkuiseksi, että hän hälytti poliisit paikalle.

- Ollista tulee negatiivinen, kun hän on juonut liikaa alkoholia. Olimme puhuneet siitä, pitäisikö juominen lopettaa ja hakeutua hoitoon. Sitten pintaan nousi myös muita Ollin vanhoja juttuja. Hän muuttui kiukkuiseksi. Koin tilanteen lopulta niin mahdottomaksi hallita, että käskin poliisit paikalle, Rostain kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisien tulosta Saarela kiukustui vain entisestään. Lopulta tilanne kärjistyi välikohtaukseen poliisin kanssa. Saarela otettiin kiinni ja hänet vietiin yöksi putkaan rauhoittumaan. Hän pääsi seuraavana päivänä, eli lauantaina vapaaksi.

Saarelaa epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lue Saarelan ja Rostainin haastattelu päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  3. 3

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  4. 4

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  9. 9

    Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  3. 3

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  4. 4

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. Näytä lisää