Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kehysriihessä päästiin ratkaisuun

Kehysriihi
Kataisen hallituksen kehysriihiratkaisu syntyi vihdoin tiistai-iltana pitkällisten neuvotteluiden jälkeen.
Puolueiden puheenjohtajat saapuivat Kesärannasta eduskuntaan vähän ennen iltakuutta kertomaan tuloksesta eduskuntaryhmilleen.

-Kehysriihessä on sovittu kaikesta, niin rakennepaketista kuin budjetin kehyksistäkin. Ratkaisu esitellään nyt eduskuntaryhmissä, vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoi.

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund arvioi, että paketti on varmasti kaikkien puolueiden hyväksyttävissä.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi, että saatiin varsin hyvä kokonaisuus.

Paketin sisällöstä ei kerrottu tarkemmin julkisuuteen ennen kuin se oli esitelty eduskuntaryhmille.

Vaikea vääntö

Kehysriihineuvottelut kääntyivät tiistaina paljon vaikeammiksi kuin alun perin ajateltiin.

Koko hallituksen piti päästä neuvottelemaan valtiontalouden sopeuttamistoimista jo tiistaiaamusta, mutta vielä alkuillasta vain hallituspuolueiden puheenjohtajat olivat neuvotelleet niistä keskenään.

Päätöksenteko on ollut poikkeuksellisen vaikeaa, sillä kaikilla kuudella hallituspuolueella on ollut neuvotteluissa omat kynnyskysymyksensä, joista niiden on erittäin vaikea luopua.

Kokoomus ei halua, että työn verotus entisestään kiristyy, SDP haluaa kaventaa tuloeroja ja vasemmistoliitto ei jäädyttäisi sosiaaliturvan indeksejä.

Vaikeutta lisää myös sopeutustoimien suuruusluokka: tällä hallituskaudella jo tehtyjen viiden miljardin leikkausten ja veronkorotusten päälle pitäisi löytää vielä enintään noin kolmen miljardin euron säästöt.

STM:stäkin etsitään säästöjä

Nyt kehysriihessä on kunnolla avattu valtion budjetista eniten rahaa vievä pääluokka eli sosiaali- ja terveysministeriön alaan kuuluvat menot.

Se on käytännössä tarkoittanut muun muassa sitä, että harkittavina ovat olleet lapsilisien verotus sekä toimeentulotuen ja eläkkeiden indeksien jäädytys.

Myös STM:stä etsitään säästöjä, koska siltä saralta niitä on euromääräisesti löydettävissä paljon.

Aiemmin varsinkin SDP:lle ja vasemmistoliitolle on ollut vaikea hyväksyä alempien arvonlisäverojen korottamista, sillä ne nostaisivat mm. lääkkeiden ja ruuan hintoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää