Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ulkoilija löysi tuntemattoman vainajan Kotkassa – epäillään murhaa

Kotkasta löytyi eilen iltapäivällä Tampsan montun läheisyydestä metsästä tuntematon vainaja. Ilmoituksen vainajasta teki paikalle sattunut ulkoilija.
Poliisi tutkii tapausta murhana. Poliisi eristi löytöpaikan ja käynnisti paikkatutkinnan. Tutkintavastuu on siirretty keskusrikospoliisille, joka on asian keskeneräisyyden vuoksi hyvin vaitonainen asiasta.

Se ei kerro esimerkiksi uhrin sukupuolta, eikä ikää.

- Paikalle sattui ulkoilija, joka teki ilmoituksen vainajasta. Tapausta tutkitaan murhana, mutta en voi asiaa avata enempää, koska olemme esitutkinnassa alkutekijöissä, tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi ei kerro esimerkiksi sitä, minkä takia rikosnimikkeenä on murha, eli henkirikosmuodoista vakavin. Poliisi ei ole toistaiseksi ottanut ketään rikoksesta epäiltynä kiinni.

Paikalle sattui ulkoilija, joka teki ilmoituksen vainajasta.

- Meillä ei ole tässä vaiheessa erityisesti epäiltyjä. Ei ole kiinniottoja tapahtunut, Huhta-aho selvittää.

Poliisilla on oma käsityksensä siitä, kuinka kauan uhri oli löytöpaikalla ennen kuin ulkoilija ilmoitti löydöstään viranomaisille. Poliisi ei kerro kuitenkaan, koska henkirikos on tarkkaan ottaen tapahtunut. Myös se on selvityksen alla, missä henkirikos on varsinaisesti tehty.

- Se ei kuulu yleisölle tässä vaiheessa, Huhta-aho sanoo.

Onko yhteyttä muihin rikoksiin?

Huhta-ahon mukaan tämä henkirikos ei liity tämänhetkisen tiedon mukaan millään tavoin aiempiin henkirikoksiin, joita Kotkassa on viime vuosina tapahtunut.

- En näe, että tässä on mitään yhteyttä muihin tiedossa oleviin henkirikoksiin. Voi olla, että myöhemmin paljastuu jokin yhteys, mutta vielä ei ole ainakaan sellaista viitettä, Huhta-aho sanoo.

Mikään ei myöskään viittaa siihen, että uhreja löytyisi enemmän. Poliisi käy nyt muun muassa tarkkaan lähialueen läpi. Myös ihmisiä puhutellaan.

Uhrille tehdään myös ruumiinavaus ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

    10. 10

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää