Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Juha Kankkuselta jo 225 000 euroa taivaan tuuliin taulukaupoissa

Huijaus
Juha Kankkunen osti väärennettyä arvotaidetta jo viime vuosituhannen puolella.
Kankkunen on hukannut lopullisesti noin 225000 euroa väärennettyihin tauluihin. Rahat liittyvät Kankkusen vuosituhannen vaihteen tienoilla tekemiin taulukauppoihin, joista ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjän tuore päätös paljastaa, että nelinkertaista rallin maailmanmestaria huijattiin Pablo Picassolla jo 1990-luvun puolella. Muutamia vuosia myöhemmin Kankkunen luuli ostavansa Akseli Gallén-Kallelaa ja Pekka Halosta, mutta nämäkin teokset olivat väärennöksiä.

MTV3 kertoi Kankkusen vuosina 2009-10 tekemistä taidekaupoista syyskuussa 2012. Näitä tuoreempia huijauksia käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa kesäkuussa.

Syytteessä on mies, joka myi Kankkuselle yli 20 taulua yhteensä noin 500000 eurolla. Rikosnimike on törkeä petos.

Poliisi tutki myös vanhempia taulukauppoja törkeinä petoksina, mutta käräjille saakka rikokset eivät mene. Kihlakunnansyyttäjä ei saanut riittävää näyttöä siitä, että ainoa elossa oleva epäilty olisi toiminut tahallisessa erehdyttämistarkoituksessa.

Ensimmäisen väärennetyn taulunsa Kankkunen osti jo kilpauransa aikana. Taulu oli Pablo Picasson Guitar 3.

Nyttemmin edesmennyt, arvostettu suomalainen taideasiantuntija vakuutti Kankkuselle, että myynnissä ollut Picasso oli aito. Kankkusen mukaan asiantuntija väitti, että taulu voisi parhaimmillaan olla jopa kymmenien miljoonien arvoinen.

Myyntihinnaksi sovittiin 1,5 miljoonaa markkaa. Kankkunen osti taulun tasaosuuksin yhdessä kahden muun harrastajan kanssa. 500000 markkaa on lähes 85000 euroa.

Muutamia vuosia myöhemmin, 2000-luvun puolella, Kankkunen osti Gallén-Kallelan Jokimaiseman sekä Halosen Talvisen metsämaiseman ja
Talvisen maiseman 50000 euron yhteishintaan.

Vuonna 2006 Kankkunen osti Picassosta itselleen toisen kolmanneksen rahapulaan joutuneelta kumppaniltaan. Kauppahinta oli 90000 euroa. Näin Kankkunen oli maksanut Picassosta jo 175000 euroa.

Picasson kohdalla totuus paljastui, kun kolmas omistaja kuoli samana vuonna. Ateneum tutki kuolinpesän pyynnöstä taulun, joka paljastui väärennökseksi.

Gallén-Kallela ja Haloset menivät aitoina vuoteen 2012 saakka. Esitutkinnan yhteydessä myös ne todettiin Valtion Taidemuseossa väärennöksiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. Näytä lisää