Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Wahlroos-uutinen aiheutti reaktion Salossa - taskulaskin heti käteen

Ensin lähti Nokia ja sen mukana kaikkiaan 6 000 työpaikkaa. Nyt näyttäisi lähtevän myös Joensuun kartanon isäntä, miljonääri Björn "Nalle" Wahlroos.
Salon kunta on joutunut kiristämään vyötä niin, ettei reikiä ole kohta enää lainkaan jäljellä. Kun ruotsalainen Dagens Industri -lehti uutisoi Wahlroosin muuttavan Ruotsiin, kunnantalolla tartuttiin laskimeen.

- Laskin heti, paljonko se kunnallisveron osuus oli. Vuoden 2012 verotuksen mukaan se oli vähän yli 117 000 euroa, kertoo Salon kehittämispäällikkö Kauko Lindholm IS:lle.

Viime vuonna kunnallisveron tuotto oli Salossa 170 miljoonaa euroa. Reilu satatuhatta euroa ei tee summaan korvaamatonta lovea.

- Wahlroosin muutto on enemmän imagotappio kuin rahallinen tappio, Lindholm kuvailee.

Kahden viime vuoden aikana muuttovirta on kääntynyt kunnasta pois päin: tappiolle jäädään vuodessa noin 400:n ihmisen verran. Pois muuttavat useimmiten työiässä olevat asukkaat.

- Vanhemmankin väen muutto Saloon on tervetullutta, mutta väestörakenne on vinoutumassa. Ei täällä karsasteta ketään, mutta mielellään ei ketään päästettäisi poiskaan. Väkisin ei voi kuitenkaan pitää, Lindholm hymähtää.

Vuonna 2010 Salo sai ison potin yhteisöveroja, 60 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli reippaasti yli 50 miljoonaa. Sitten Nokian toimintoja riisuttiin ja lopulta Salon tehdas ajettiin alas. Viime vuonna yritys- ja yhteisöveroja tuli enää 7,5 miljoonaa euroa.

Salo on joutunut säästämään. Kunnallisveroa on nostettu ja kiinteistöveroakin maltillisesti, vakansseja on jätetty täyttämättä ja lomautuksia tehty. Tänä vuonna lomautuksiin ei onneksi tarvinnut ryhtyä.

Mutta kouluja on laitettu lakkautuslistalle, vaikka ei vielä olekaan lakkautettu. Montessori-opetusta annetaan viimeistä lukukauttaan. Tuntikehystä on supistettu ja vanhuspalvelun rakennetta muutettu laitoshoidosta avohoidon puolelle. Hallintoakin on supistettu, eikä kuntaliitoksen jäljiltä jääneitä vanhoja kunnanjohtajia ole palveluksessa enää ainuttakaan. Mutta säästäminen jatkuu.

- Se alkaa olla vähän loppuun kaluttu se luu, tyhjästä on paha nyhjästä, Lindholm naurahtaa.

- Vuoteen 2017 olisi tavoite saada talous tasapainoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä alku! Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä alku! Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    6. Näytä lisää