Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

3 esimerkkiä: Katso, mitä kehitysapurahoille oikeasti tapahtui

Ilta-Sanomat kertoi marraskuussa 2012 Suomen veronmaksajien kustantamaan Mosambikin metsäprojektiin, Sunafopiin, liittyvistä varojen väärinkäyttötapauksista.
Nämä tapaukset liittyvät samaan Suomen ulkoministeriön rahoittamaan kehitysyhteistyöhankkeeseen, mutta ne tulivat ilmi keväällä 2013 valmistuneesta tilintarkastuksesta.

1 NJASSAN MAAKUNTA 2010

  • Paikallinen johtava virkamies rakennutti hankkeen varoilla kotinsa luo suojamuurin. Hintaa projektille tuli noin 9 200 euroa. Tilintarkastusraportin mukaan muuri ei liittynyt Mosambikin metsähankkeelle määriteltyihin tavoitteisiin.
  • Hankkeen varoilla hankittiin noin 2 000 euron edestä tarvikkeita toimistoon. Tilintarkastusraportissa epäillään, että tarvikkeista maksettiin merkittävää ylihintaa. Esimerkiksi vaikuttaa, että paperi maksoi jopa viisi kertaa enemmän kuin sen markkinahinta.
  • Noin 770 euroa käytettiin postikortteihin, joilla haluttiin toivottaa hyvää joulua ja uutta vuotta. Ostos ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin. Lisäksi hankinnan puutteellisen dokumentoinnin takia ei ole varmuutta, saapuivatko kortit todellisuudessa ostajalle.
  • Tuntemattomaksi jäävälle henkilölle on maksettu reilut 20 euroa, koska hän halusi matkata työtoverinsa isän hautajaisiin. Kulu ei liity hankkeen tavoitteisiin.

2 ZAMBEZIAN MAAKUNTA 2011

  • Ilmoituksen mukaan ostettiin noin 25 000 eurolla neljä moottoripyörää, jotka rekisteröitiin paikalliselle maatalousvirastolle. Tilintarkastusraportissa todettiin kuitenkin, että paikalla havaittiin vain yksi moottoripyörä.
  • Hankkeen varoilla maksettiin paikallisen maatalousviraston johtajan kodin 65 euron hintainen vesilasku. Tilintarkastusraportissa todettiin, ettei laskun maksaminen liittynyt hankkeen tavoitteisiin.
  • Varoilla hankittiin yli 21 000 eurolla materiaalia lastentarhalle. Hankintojen puutteellisen dokumentoinnin vuoksi tilintarkastusraportissa todetaan, ettei ole varmuutta, tuliko materiaali todellisuudessa tilaajalle.
  • Varoja käytettiin 1 450 euron verran tarkastajatapaamiseen. Lasku muodostui ateriakuluista ja "tapaamismaksusta". Kulu ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin.
  • Hankkeen rahaa meni noin 1 700 euroa neljään kuluerään, joka muodostui ateriakuluista ja kokoushuoneen koristelusta. Kulut eivät liittyneet hankkeen tavoitteisiin.

3 NJASSAN MAAKUNTA 2011

  • Johtavan maatalousvirkamiehen kodin sähkölaskuun käytettiin noin 130 euroa. Kulu ei liity hankkeen tavoitteisiin.
  • Hankkeen varoilla maksettiin paikallisen johtavan maatalousvirkamiehen kodin noin 150 euron hintainen sähkölasku.
  • Johtavan maatalousvirkamiehen autoon hankittiin istuin ja matto noin 800 euron hintaan. Kulu ei liittynyt hankkeen tavoitteisiin. Lisäksi ajoneuvoon liittyvät ostokset on tehty kahdesti yhden päivän aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    7. 7

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    8. 8

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    9. 9

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää