Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mistä tulevat pääsiäisviikon eri päivien nimet?

pääsiäinen
Pääsiäinen juontuu verbistä ”päästä”. Sitä juhlitaan paaston päättymisen eli paastosta pääsemisen kunniaksi. Suomessa pääsiäisviikon päiville on annettu erikoisia nimiä.
Helsingin kaupunginkirjasto selvitti verkon kysymyspalstallaan pääsiäisviikon nimien alkuperää.

Palmusunnuntai

Raamatun kertomuksessa Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, ja tielle laskettiin palmun oksia. Suomessa palmun lehdet on korvattu pajuilla, ja lasten on tapana rientää ovelta ovelle virpomisen merkeissä ja karamellin toivossa.

Malkamaanantai

”Nähdään rikka toisen silmässä, muttei malkaa omassa,” kuvaa sanonta vaikeutta nähdä omia virheitään. Päivän aihe on kärsivä Jeesus ja tämän syyttäminen syyttä suotta.

Tikkutiistai

Tikkutiistaina vuollut sytykkeet toivat hyvää onnea.

Kellokeskiviikko

Perinteinen päivä laittaa karjalle kellot kaulaan.

Kiirastorstai

Kiirastorstai on puhdistumisen päivä. Raamatun kertomuksessa Jeesus pesi tuolloin opetuslastensa jalat. Sana on tullut suomenkieleen ruotsinkielen sanasta skära, eli puhdistaa.
Kiiran uskottiin kansankertomuksissa olevan pihapiirin paha olento, joka karkotettiin kiertämällä talo ja pellot kolistellen äänekkäitä esineitä, ja kuljettaen perässä savuavaa terva-astiaa.

Pitkäperjantai

Sana tulee meille länsinaapurista: långfredag. Englannissa käytetään nimitystä Good Friday. Pitkäperjantaina muistetaan Raamatun kertomusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta Golgatalla.

Lankalauantai

Tällöin pestiin ja värjättiin talven aikana kehrätyt langat.

Pääsiäispäivä / Toinen pääsiäispäivä / Sukkasunnuntai

Sukkasunnuntai on joko pääsiäisviikon alussa tai lopussa. Se voi kuvata sukkasilleen oloa, eli hiljaisuutta, tai riehakasta ilakoimista niin, että sukat lentää.

Pääsiäisen jälkeinen viikko on perinteiden mukaan syytä elää ihmisiksi. Siivousta rajoitettiin ja riitely oli kiellettyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    5. 5

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    6. 6

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    7. 7

      IS seuraa yhdistelmäkilpailua: Suomen miehet haastajina mitalijahdissa

    8. 8

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    9. 9

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    5. 5

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    6. Näytä lisää