Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaismies löysi biologisen äitinsä yli 30 vuoden jälkeen - "Minulla on paljon kysymyksiä hänelle"

Pohjanmaalla, Uudessakaarlepyyssä asuva Conny Wiik sai parhaan mahdollisen yllätyksen viime viikolla. Wiik sai taiwanilaisilta viranomaisilta vahvistuksen, että hänen biologinen äitinsä on löytynyt Taiwanista.
- Totta kai olen iloinen ja onnellinen. Minulla on paljon kysymyksiä hänelle, Wiik kertoo Ilta-Sanomille.

Hän muutti Suomeen noin vuoden ikäisenä vuonna 1981, kun suomalaisperhe adoptoi hänet. Wiik sai ajatuksen omien biologisten vanhempiensa etsimestä noin kuutisen vuotta sitten, kun hänen esikoistyttärensä syntyi.

Etsinnät nytkähtivät kuitenkin liikkeelle toden teolla tämän vuoden helmikuussa, kun kiinalainen CNA-uutistoimisto teki hänestä uutisen. Uutisen avulla Wiik sai kontaktin taiwanilaisiin poliisiviranomaisiin.

Wiik lähetti taiwanilaispoliisille itsestään kuvia, joissa hän oli muun muassa pienenä vauvana tuntemattoman naisen selässä. Etsinnöissä oli apuna myös naisen nimi, joka oli merkitty Conny Wiikin syntymätodistukseen.

Taiwanin poliisi löysi naisen kuvien ja nimen perusteella, ja DNA-testin jälkeen varmistui, että hän todella oli Conny Wiikin biologinen äiti.

- Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itseään, Taiwanissa etsinnöistä vastannut Yu-tien Chung totesi Focus Taiwan -lehden mukaan.

Chung muistutti, etteivät etsinnät suju aina näin ”sulavasti ja helposti”.

Conny Wiik työskentelee Uudessakaarlepyyssä turkistarhalla. Hänellä on kaksi omaa biologista lasta ja hänen kihlatullaan Tina Huggarella on kaksi lasta aiemmasta suhteesta. Perhe asuu yhdessä.

Wiik suunnittelee matkaavansa myöhemmin syksyllä tapaamaan biologista äitiään Taiwaniin. Hän ei ole ehtinyt olemaan äitinsä kanssa vielä keskusteluyhteydessä. Wiik toivoo löytävänsä myös biologisen isänsä.

- Ymmärtääkseni minulla on myös sisaruksia, mutta minulla ei ole siitä vielä tarkkaa tietoa, Wiik hymähtää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. 6

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    7. 7

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. Näytä lisää