Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolme asuntoa tuhoutui rajussa tulipalossa Haukiputaalla

Oulu
Kolme asukasta pelastautui palavasta talosta Oulun Haukiputaalla maanantaina.
Palo riehui kaksikerroksisessa puurakenteisessa, noin neljänsadan neliön kokoisessa luhtirakennuksessa. Talossa on kuusi vuokra-asuntoa, joista kolme tuhoutui palossa.

Palo sai alkunsa rakennuksen ulkopuolelta, mutta vielä ei varmuudella tiedetä mikä palon aiheutti. Rikosta ei epäillä.

Pelastuslaitos hälytettiin Simppulantielle puoli kolmen aikaan iltapäivällä.

− Kun pelastuslaitos tuli kohteeseen, alakerran asunto ja yläkerran kaksi asuntoa olivat tulessa ja palo pääsi leviämään välipohjan rakenteisiin, päivystävä palomestari Marko Hottinen kertoo.

Iltakuuden aikoihin tulipalo oli saatu sammutettua. Pelastuslaitoksen arvion mukaan jälkisammutustyöt jatkuvat vielä ilta kymmeneen.

Kaksi vietiin
terveyskeskukseen

Ihmisiä ei ole loukkaantunut tulipalossa. Kolme talon asukasta joutui kuitenkin pelastautumaan itse palavasta talosta. Kaksi heistä on siirretty suojaan terveyskeskukseen.

− Heidän vaatteensa ja lääkkeensä ovat kaikki rakennuksessa. On kysymys vähän iäkkäämmistä ihmisistä ja täällä on kovin vilpoinen kevätkeli, joten heidän piti päästä suojaan sisätiloihin,
Hottinen sanoo.

Talon kaikki kuusi asuntoa ovat tällä hetkellä asumiskelvottomia, mutta kaikille asukkaille on järjestynyt tilapäismajoitus.

Talon omistaa oululainen Sivakka yhtymä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    6. 6

      Mies putosi miesluukusta laivanrakennustöissä Helsingissä – kuljetettiin sairaalaan

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    9. 9

      Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    6. Näytä lisää