Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Finnairille rajut tappiot: 34 miljoonaa euroa

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo pitää välttämättömänä, että yhtiö jatkaa kustannussäästöjen tiellä ja mahdollisimman ripeästi.

Tältä eivät pelasta edes mahdolliset omistuspohjan muutokset, vaikka tie niihin jossain vaiheessa aukeaisi.

– Meidän on joka tapauksessa haettava kilpailukykyinen kustannustaso, ja se on tehtävä täältä sisäpuolelta.

Finnairin säästöohjelmasta on tekemättä vielä 60 miljoonan euron säästöt, joita työstetään nyt yt-neuvotteluissa. Yhteiset neuvottelut lentoemäntien kanssa kariutuivat viime viikolla ilman tulosta.

– Itse tietysti olen pettynyt siihen, että tie neuvottelupöydässä umpeutui. Olen varma, että se olisi ollut meille kaikille se mieluisampi vaihtoehto, Vauramo sanoi esitellessään ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta.

Vauramo kuvasi talvikautta Finnairille ”erittäin vaikeaksi”. Yhtiön tappio syveni tammi-maaliskuussa 34 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 19 miljoonasta eurosta. Myös liikevaihto laski tuntuvasti.

Vauramo näkee tähän myös monia ulkoisia syitä. Kotimaassa sekä loma- että liikematkailu ovat olleet alavireisiä synkeän taloustilanteen vuoksi. Muualla vastuksena ovat olleet muun muassa Kiinan vaimeneva talouskasvu ja euron vahvistuminen suhteessa muihin valuuttoihin.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. 6

      Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    7. 7

      Trumpia vastustavat ”sisarmarssit” alkoivat jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

    8. 8

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    9. 9

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    10. 10

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    6. Näytä lisää