Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Käänsikö Antti Rinne takkinsa? Katso, miten puheet muuttuivat kampanjan jälkeen

Kampanjassaan hallitusten päätöksiä haukkunut Antti Rinne kiistää takinkäännön.
Sdp:n puheenjohtajaksi viikonloppuna valittu Antti Rinne kiistää pyörtäneensä kampanjansa aikana esittämiä lupauksia hallituksen linjan muuttamisesta.

Puheenjohtajakampanjassaan Rinne nojasi vahvasti hallituksen ja
Jutta Urpilaisen johtaman Sdp:n linjan arvosteluun. Rinne sanoi käyttävänsä valtion omaisuuden myynnistä saatavat 1,9 miljardia euroa velanmaksun sijaan mieluummin julkisen sektorin ja sitä kautta työllisyyden tukemiseen ja uhosi hallituksen kehyspäätösten avaamisella erityisesti lapsilisien leikkaamisen osalta.

 

Kompensaatio saattaa olla vaihtoehto, tai sitten leikkausten painopisteiden muuttaminen.

9. huhtikuuta Ylen Aamu-tv:ssä hallituksen päätöksestä leikata lapsilisiä
 

Hallituksen pitää perua yhteisöveron lasku. Siihen ei nyt ole enää varaa.

23. huhtikuuta Ammattiliito Pron lähettämässä tiedotteessa
 

Kyllä minä sitä varmasti tulisin yrittämään, jos Sdp:n puolue-elimet ovat sitä mieltä että sitä kannattaa avata minihallitus-neuvotteluissa.

3. toukokuuta Demokraatti-lehden väittelyssä vastauksena kysymykseen hallituksen kehyspäätösten avaamisesta
 

Hallitusohjelma on puolueiden solmima poliittinen sopimus. Puoluejohtajien tai ministereiden vaihtuminen ei luo tarvetta sen purkautumiselle. Kyse on siitä, mitä hallituksen muodostamat puolueet tahtovat.

9. toukokuuta ehdokaspuheessa Sdp:n puoluekokouksessa Seinäjoella
Rinne myös vaati hallitusta pyörtämään päätöksen yhteisöveron laskusta, jota Urpilainen voimakkaasti puolusti.

- Hallituksen pitää perua yhteisöveron lasku. Siihen ei nyt ole enää varaa, Rinne totesi Ammattiliito Pron lähettämässä tiedotteessa 23. huhtikuuta.

Viikonloppuna ääni kuitenkin muuttui nopeasti. Jo valintaansa edeltäneessä ehdokaspuheessa Rinne puhui jo huomattavasti sovittelevampaan sävyyn.

- Sosialidemokraatit ovat sitoutuneet nykyisen hallituksen työskentelyyn. Hallituksella on yhä pöydällä monia hankkeita, joiden vieminen maalin on ensiarvoisen tärkeää, Rinne muotoili tuolloin.


 

SDP osallistuu hallitusyhteistyöhön selkein tavoittein ja ratkaisuhakuisesti - neuvotellen ja sopien.

10. toukokuuta linjapuheessa Sdp:n puoluekokouksessa Seinäjoella
 

Minun mielestäni ei tarvitse repiä mitään auki. Hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita. Kun työllisyyden parantamiseen löydetään uusia keinoja, niin se on hyvä.

13. toukokuuta MTV:n ja Finanssialan keskusliiton puheenjohtajatentissä
 

Kun tällainen hallituksen päätös on tehty, niin en sitä ryhdy tässä tehtävässä vaatimaan muutettavaksi.

14. toukokuuta IS:lle hallituksen yhteisöveropäätöksestä
Seuraavana päivän linjapuheessa esiintyi jo Rinne, jonka politiikan tutkija Mari K. Niemi kuvaili "muuttuneen yhdessä yössä hallituskelpoiseksi".

Maanantai-iltana MTV:n vaalitentissä sama linja jatkui.

- Minun mielestäni ei tarvitse repiä mitään auki. Hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita. Kun työllisyyden parantamiseen löydetään uusia keinoja, niin se on hyvä, Rinne sanoi.

Onko takkinne kääntynyt näissä vaatimuksissa, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne?

- Takki ei ole kääntynyt. Talouskasvu ja työllisyysasteen nostaminen ovat yhtä tärkeitä kuin ennenkin.

Rinne sanoo IS:lle olevansa edelleen sitä mieltä, että yhteisöveron lasku oli väärä päätös.

- Yrityksillä on kuitenkin oikeus olla varmoja siitä, että mitä päätöksiä tehdään, ne pitävät vaikka ihmiset vaihtuisivat. Sen takia ei yhteisöveropäätöstä pidä repiä auki, Rinne perustelee mielensä muuttumista.

Rinteen mukaan vaatimuksen esittäminen sopi hänen edelliseen tehtäväänsä Ammattiliitto Pron puheenjohtajana.

- Kun tällainen hallituksen päätös on tehty, niin en sitä ryhdy tässä tehtävässä vaatimaan muutettavaksi, hän sanoo nyt.

Kehyspäätöksiin sisältyneen lapsilisien leikkaamisen osalta Rinne kertoo käyvänsä vielä keskustelua puolueen johdon kanssa.

- Tässähän ei hallitus ole vielä lopullista päätöstä tehnyt. Olen sitä mieltä, että lapsilisäpäätöstä pitää harkita vielä uudelleen. Sen säästövaikutus olisi noin kymmenen miljoonaa euroa, joka voitaisiin saavuttaa oikeudenmukaisemmallakin tavalla, Rinne sanoo.

"Kampanjan aikana suuret sanat"



Helsingin yliopiston valtiopolitiikan professori Jan Sundberg näkee Antti Rinteen puheiden pehmenneen puheenjohtajakisan ratkeamisen jälkeen.

- Tyyli on muuttunut. Totta kai kampanjan aikana on suuret sanat, mutta näin kai se menee sitten tosiasioiden edessä, Sundberg sanoo.

Sundbergin mukaan Rinteen ja Urpilaisen välisessä kamppailussa oli kyse selkeästä linjavaalista. Hallituskauden päättyessä pian suureen linjamuutokseen hallituksessa tuskin on kuitenkaan aikaa.

- Tämän vuoden aikana nähdään sitten, mihin hän lähtee mukaan.

Hallituksen raharatkaisuihin vaikuttaminen kävisi parhaiten, jos Rinne ottaisi kesällä Urpilaisen paikan valtiovarainministerinä.

Sundbergin mielestä tämä olisi luontevaa, mutta toistaiseksi Rinne ei ole vaikuttanut kovin halukkaalta tehtävään.

- Varmaan hänen kannattajajoukkonsa oli ainakin kampanjan aikana sitä mieltä, että näin kannattaa tehdä, Sundberg pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    7. 7

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Lännen Media: Kelan ruuhkista jo yli 40 kantelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. Näytä lisää