Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onko tässä tulevan pääministerin YO-todistus?

IS selvitti
Ilta-Sanomat selvitti pääministerikandidaattien ylioppilaskirjoitusten arvosanat.
Tiedot on saatu ylioppilastutkintolautakunnasta. Mukana ovat väistyvän pääministerin Jyrki Kataisen lisäksi kokoomuksen puheenjohtajuutta tavoittelevat Alexander Stubb, Jan Vapaavuori ja Paula Risikko ja sdp:n tuore puheenjohtaja Antti Rinne.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen tilanne voi olla toinen, joten jutussa ovat mukana myös nykyisten suurten oppositiopuolueiden puheenjohtajat
Juha Sipilä ja Timo Soini.

Hallituspuolueista parhaiten pärjäsi Jan Vapaavuori, joka on pääministeriehdokkaista ainoa, jolla on ylioppilaskirjoituksista laudaturin yleisarvosana.

Myös keskustan Juha Sipilällä ja perussuomalaisten Timo Soinilla on kummallakin laudaturin yleisarvosana kirjoituksistaan.

Perää pitää Paula Risikko, jonka yleisarvosana on lubenter approbatur, eli B. Todistukseen mahtuu myös vapaaehtoisesta saksasta improbatur, eli hylätty.

Antti Rinne

Sdp:n puheenjohtaja
Ylioppilas v. 1981
Oikeustieteen kandidaatti
Äidinkieli M
Ruotsi C
Englanti B
Matematiikka (laaja) M
Lyhyt saksa B
Reaali L
Yleisarvosana: M

Juha Sipilä

Keskustan puheenjohtaja
Ylioppilas v. 1980
Diplomi-insinööri
Äidinkieli L
Ruotsi C
Englanti M
Matematiikka (laaja) L
Saksa C
Reaali L
Yleisarvosana: L

Timo Soini

Perussuomalaisten
puheenjohtaja
Ylioppilas v. 1981
Valtiotieteiden maisteri
Äidinkieli L
Ruotsi M
Englanti M
Reaali L
Matematiikka (laaja) C
Yleisarvosana: L

Alexander Stubb

Eurooppa- ja
ulkomaankauppaministeri
Ylioppilas v. 1988
Filosofian tohtori
Äidinkieli (ruotsi) M
Suomi L
Englanti L
Matematiikka (laaja) A
Saksa B
Reaali (vapaaehtoinen) i
Yleisarvosana: M

Paula Risikko

Sosiaali- ja
terveysministeri
Ylioppilas v. 1979
Terveystieteiden tohtori
Äidinkieli C
Ruotsi C
Englanti B
Reaali B
Matematiikka (laaja) B
Saksa (vapaaehtoinen) i
Yleisarvosana: B

Jan Vapaavuori
Elinkeinoministeri
Ylioppilas v. 1984
Oikeustieteen kandidaatti
Äidinkieli L
Ruotsi L
Englanti M
Matematiikka (laaja) M
Saksa M
Reaali L
Yleisarvosana: L

Jyrki Katainen
Väistyvä pääministeri
Ylioppilas v. 1990
Valtiotieteiden maisteri
Äidinkieli M
Ruotsi B
Englanti B
Reaali M
Ranska A
Yleisarvosana: C

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    10. 10

      Jääkiekkoa rakastavan kehitysvammaisen Niko-pojan äiti herkistyi – huippupelaajat vastasivat Facebook-päivitykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    6. Näytä lisää