Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näissä maakunnissa äänestysinto oli suurimmillaan

EUROVAALIT 2014
Eurovaaleissa aktiivisimmin käytiin äänestämässä Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä.
Äänensä antoi Ahvenanmaalla 57,4 prosenttia 21 000 äänioikeutetusta. Koko maan äänestysprosentti oli 40,9.

Ahvenanmaalla tuli petrausta huomattavasti verrattuna vuoden 2009 eurovaaleihin, jolloin Ahvenanmaan äänestysprosentti oli 48,2. Myös koko maan äänestysprosentti nousi 0,6 prosenttiyksikköä viime vaaleista.

Ahvenanmaa ohitti nyt viime vaalien ykkösen Helsingin, jossa sielläkin äänestysprosentti nousi 52,4:ään viime vaalien 50,7:stä. Helsinki oli edelleen Manner-Suomen vilkkain äänestyspiiri. Kolmanneksi ylsi 45 prosentilla Uusimaa, jonka luku oli vielä viime vaaleissa reilut 43 prosenttia.

Laiskimmat eurovaalien äänestäjät asuvat edelleen Pohjois-Karjalassa, jonka äänestysprosentti laski hieman edellisvaaleista ja jäi alle 33:een.

Yksittäisistä kunnista äänestäminen kiinnosti eniten Kauniaisissa, jossa peräti yli 71 prosenttia äänioikeutetuista kävi antamassa äänensä. Kauniainen oli myös edellisten vaalien ykkönen Manner-Suomessa. Lisäksi nyt monissa Ahvenanmaan ja Pohjanmaan pikkukunnissa äänestysinto nousi yli 60 prosenttiin.

Alhaisin äänestysprosentti oli Kaavilla, 27,6. Pohjois-Savossa myös Rautavaaralla ja Varkaudessa sekä Pohjois-Karjalassa Kiteellä ja Outokummussa äänestysprosentti jäi alle 30:een. Viime vaalien peränpitäjä Hyrynsalmi paransi viime vaalien alle 26 prosentista yli 32:een.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. 6

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    7. 7

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    8. 8

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. Näytä lisää