Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arvopaperi: Kalervo Kummolan haastajalla yli 400 miljoonan euron omaisuus

Arvopaperi selvitti pörssirikkaiden lisäksi vauraimmat perhe- ja sukuyhtiöiden omistajat.
Pörssin ulkopuolisia yhtiöitä koskevan omistajalistan kolmossijalla on bensa- ja energia-alalla toimivien St1-yhtiöiden perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen, joka on nähty viime aikoina otsikoissa muuallakin kuin talousuutisissa.

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla Anttosen haastavan Kalervo Kummolan kisaan Jääkiekkoliiton puheenjohtajan paikasta. Ainakin liiton talousasioiden pähkäily varmaan luonnistuisi Anttoselta, jonka St1-omistusten arvo nousee Arvopaperin mukaan yli 400 miljoonan euron.

Pörssin ulkopuolisten yritysten vaurain omistaja oli monialakonserni Wihurin päämies Antti Aarnio-Wihuri. Aarnio-Wihuri omistaa 67 prosenttia Wihurista. Wihuri-yhtiö taas omistaa yli puolet Toronton pörssissä noteerattavasta Winpakista, jonka kurssi oli noussut 50 prosenttia vuodentakaisesta.

Angry Birdseillä globaaliin maineeseen kohonneen Rovion pääomistajan Kaj Hedin omistusten arvo oli taas pudonnut vuodessa roimasti Rovion kasvun tyssättyä. Kun Arvopaperi arvioi kesäkuussa 2013 Hedin Rovio-omistusten arvoksi lähes 800 miljoonaa euroa, olivat ne nyt 380 miljoonaa euroa.

Toinen huippupelifirma, Supercell, putosi pois Arvopaperin listaamattomia yrityksiä koskevasta selvityksestä, koska se myytiin alkuvuonna.

Arvopaperin tekemä yhtiöiden arvonmääritys perustuu yhtiöiden tuloksentekokykyyn ja omiin pääomiin. Myös taseiden kunto huomioitiin. Joillekin firmoista löytyi suuntaa-antavia verrokkeja pörssiyhtiöistä.

Lähde: Arvopaperi

Omistaja Yhtiö Omistusosuus Omistuksen arvo
Antti Aarnio-Wihuri Wihuri 67 % 740 miljoonaa euroa
Heikki Kyöstilä Planmeca 46 % 600 miljoonaa euroa
Mika Anttonen St1 Group, St1 Nordic 87 %, 77% 405 miljoonaa euroa  
Stig Lival-Lindström Lival 99 % 400 miljoonaa euroa
Kaj Hed Rovio 70 % 380 miljoonaa euroa
Maarit Toivanen-Koivisto Onvest 54 % 330 miljoonaa euroa
Cyril von Rettigin perhe Rettig 61 % 305 miljoonaa euroa
Pertti Laineen perhe Veikko Laine Oy, Länsiauto 100%, 60% 300 miljoonaa euroa
Erkki Etola Etola, Tiiviste Group 52 %, 76% 240 miljoonaa euroa
Marja Toivanen Onvest 35 % 210 miljoonaa euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    8. 8

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    9. 9

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    10. 10

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. Näytä lisää