Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Roman Schatzin kolumni: Värisilmää

Suomessa on pastellivärivirasto, joka pitää huolen siitä, ettei ihmisen silmää loukata voimakkailla väreillä, arvelee Roman Schatz kolumnissaan.
Sallikaa minun hempeillä hetken ja runoilla hitusen noin suven ja keskikesän kunniaksi. Niin paljosta pitää täällä aina kesäisin nauttia niin lyhyessä ajassa, että välillä eräs perustavaa laatua oleva asia ihan unohtuu: Suomen valo ja värit.

Taiteilijathan jaksavat perinteisesti hehkuttaa Pohjolan kaunista värimaisemaa. Jos tarkkoja ollaan, tämä kaunis pohjoinen värimaailma johtuu ainoastaan siitä, ettei aurinko nouse täällä koskaan yhtä korkealle kuin Etelässä. Helsinki makaa kuudennellakymmenennellä leveysasteella ja on siten Reykjavikin jälkeen maailman toiseksi pohjoisin pääkaupunki. Ja Helsingistähän tämä maa vasta alkaa.

Toisin kuin lähempänä päiväntasaajaa sijaitsevissa maissa, täällä kasvien fotosynteesi ja ihmisten aineenvaihdunta lakkaavat talvisin lähes kokonaan ja toimivat vastaavasti kesäisin jatkuvilla kierroksilla, päivin ja öin. Suomessa puut ja ruoho ovat astetta vähemmän vihreitä kun Ranskassa, tomaatit Kekkosen kavereiden propagandasta huolimatta vähemmän punaisia kuin Espanjassa ja ihmisten vaatteet vähemmän kirkkaita kuin Italiassa.

Täällä Suomessa ihmisillä ja kaikella muulla on aina pitkä varjo, myös keskellä kesää ja keskellä päivää. Täällä aurinko paistaa aina sivulta, jos ylipäätään paistaa, eikä koskaan ylhäältä. Etelässä mieheltä palaa lomalla pälvikalju, Suomen kesässä palaa kaljamaha.

Etelässä mieheltä palaa lomalla pälvikalju, Suomen kesässä palaa kaljamaha.

Kuten taivas ja pilvet, kuten järvet ja meri ja kuten itse Tasavallan lippu, suomalainen koko muukin värimaisema on täynnä pastellivärejä. Parhaiten ja heti sen huomaa, kun katsoo suomalaisten rakennusten värejä, sekä perinteisten vanhojen talojen että uusien lähiöiden värejä.

Se on - samalla kun se ei ole - silmiinpistävää: maamme asukkaat ovat mieltyneet maalaamaan talonsa vaaleanharmaiksi, vaaleansinisiksi, vaaleanpunaisiksi, vaaleanvihreiksi, vaaleankeltaisiksi ja vaaleanruskeiksi. Kaiken täytyy olla hennon vaaleaa ja hillityn varovaista. Kun maailma on muuten niin rankka, räikeä ja ruma paikka.

Suomessa näkee vain ani harvoin taloa, jonka ulkoseinät kantavat voimakasta väriä, violettia, tummansinistä, oranssia, sammakonvihreää tai kirsikanpunaista. Ja jos sellainen talo löytyy, siinä asuu varmasti joku hullu.

En tiedä, kuvittelenko vain, mutta väittäisin vuosien varrella oivaltaneeni, mistä suomalainen värimaku ja värimaisema johtuvat. Aina aamun sarastaessa taivaanrannan väriskaala pitää sisällään täsmälleen ne sävyt, jotka löytyvät myös ihmisten kodeista. Suomalaiset yrittävät ilmiselvästi matkia aamuisen taivaansa värit kankaissaan, huonekaluissaan ja talonsa seinissä.

En ole asiaa tutkinut, mutta varmasti Suomessa on olemassa jonkinlainen pastellivärivirasto, joka pitää huolen siitä, ettei ihmisen silmää loukata liian voimakkailla väreillä. Aivan saletisti meillä on voimassa joitain väriasetuksia, ihan vain yleisen viihtyvyyden ja julkisen feng-shuin vuoksi.

Se on vähän niin kuin suomalainen metsä: yksitoikkoista, mutta kaunista, ensisilmäyksellä tasapaksua, mutta täynnä sävyjä, kunhan jaksaa katsoa pitkään ja vähän tarkemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. 6

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    7. 7

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    8. 8

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    9. 9

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. Näytä lisää