Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mannerheimintien McDonaldsissa syttyi tulipalo - liikenne pistettiin poikki

Mannerheimintie 16:ssa sijaitsevassa McDonaldsissa syttyi kello 11.30 aikaan tulipalo. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Päivystävän palomestarin mukaan ravintolasalin välikatosta nähtiin tulevan liekkejä ja savua. Henkilökunta huomasi tilanteen, hälytti palokunnan paikalle ja ohjasi asiakkaat ulos. Savua levisi jonkin verran kauppakeskukseen.

Palo on sammutettu.

Mannerheimintie 16:n yrittäjä Hannu Wiinikainen kertoo IS:lle, että palo huomattiin pian.

- Enemmän oli savua kuin akuuttia tulipaloa. Salissa oli kymmenkunta asiakasta. Paniikkia ei syntynyt. Asiakkaille oli jopa ehditty palauttaa rahat, kun ruuat jäivät savun vuoksi syömättä. Palopäällikkö kertyi, että sähköjohto oli kärventynyt Mannerheimintien puoleisten ikkunoiden yläpuolelta.

Syttynyt johto oli välikatossa. Wiinikaisen tietojen mukaan uutta syttymisvaaraa ei ole. Kattoa joudutaan kuitenkin purkamaan, jotta selviää, mistä kärventyminen oli johtunut.

Mcdonald’sin viestintäjohtaja Heli Ryhänen kertoo IS:lle, ravintolaa ei jouduta pitämään kiinni pitkään.

- Ravintola joudutaan tuulettamaan. Arvioimme, että saamme ravintolan auki kuitenkin jo aivan parin päivän sisällä.

Poliisin päivystävällä komisariolla ei ollut vielä kello 12 arviota siitä, kauanko Helsingin pääkadun liikenne on poikki. Palomestari arveli Mannerheimintien liikenteen palautuvan normaaliksi alkuiltapäivästä. Poliisin tietoon ei ole tullut henkilövahinkoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset

    5. 5

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

    9. 9

      Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset

    5. 5

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    6. Näytä lisää