Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vakava loistartunta levisi Suomeen – voi tarttua myös ihmiseen

Suomalaisilla koirilla on todettu ensimmäisen kerran vakava Leishmania-loistartunta, kertoo Evira. Tauti voi tarttua myös ihmiseen.
Kahdella Suomessa syntyneellä koiralla on todettu leishmanioosi, joka on Leishmania-suvun alkueläimen aiheuttama tauti. Tauti on levinnyt koirasta toiseen koiraan astumisten ja puremahaavojen välityksellä.

Tartunta vahvistui Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa keväällä tehdyissä ruumiinavauksissa. Se voi tarttua myös ihmiseen.

Alkueläin tarttuu yleensä verta imevien ja lentävien hyönteisten välityksellä. Näitä hyönteisiä ei ole Pohjoismaissa.

Eviran mukaan tartuntoja todetaan Suomessa jatkuvasti tuontikoirilla.
Tartunnan aiheuttaja on Espanjassa vieraillut ja Suomeen palannut siitosuros. Koira lopetettiin jo aikaisemmin leishmanioosille tyypillisten oireiden vuoksi, ja sillä todettiin veressä Leishmanian vasta-aineita, kertoo Eviran tutkija Veera Karkamo tiedotteessa.

Samassa taloudessa asuvat koirat olivat tapelleet keskenään ja astuneet toisiaan. Syntyneellä pentueella ei ole todettu kyseistä tautia.

Riskiä on aiemmin pidetty vähäisenä

Leishmanioosi on hitaasti etenevä sairaus, jota esiintyy kotoperäisenä Välimeren alueella Euroopassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Taudin tyypillisiä oireita ovat ihomuutokset ja vähitellen paheneva yleiskunnon lasku. Se saattaa johtaa myös munuaisvaurioon. Leishmanioosia esiintyy koirilla ja ihmisillä sekä muilla nisäkkäillä.

Hyönteisten lisäksi ulkoloiset, esimerkiksi täi ja ruskea koirapunkki, ovat joissakin tapauksissa kuljettaneet tautia eläimestä toiseen. Ruskea koirapunkki on Pohjois-Afrikasta kotoisin oleva koiran puutiainen.

Suomalaisten koirien ja ihmisten tartuntariskiä on aiemmin pidetty vähäisenä, koska Suomessa ei esiinny tartuntaa levittäviä hyönteisiä. Riskiä Suomessa lisää se, että tartunta voi levitä myös siemennesteen, koiranpureman, erittävän kudosmuutoksen tai tiineyden välityksellä, Eviran tutkija Karkamo sanoo.

Jos koiralla esiintyy leishmanioosin oireita tai siitoseläin on tuotu taudin kotoperäiseltä alueelta, taudin vasta-aineet kannattaa tutkia yksityisessä laboratoriossa, Eviralta muistutetaan.

Ihmisillä leishmanioosi on toiseksi yleisin loissairaus maailmalla heti malarian jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    4. 4

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. 6

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    7. 7

      Berneriltä uusi ehdotus: Hankintatukea autojen ostajille

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Murheellinen yö Karibialla – kaksi baseballin tähtipelaajaa kuoli erillisissä auto-onnettomuuksissa

    10. 10

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    3. 3

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    4. 4

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. Näytä lisää